Päivä-arkisto: 14. Maa 2005 ↓

Klo 15
Nyt loman jälkeen kun olen ehtinyt töissä olla tunnin verran, fiilis on hieman hankala. Raha taitaa todellakin olla ainoa syy tällä hetkellä laahuilla täällä. Tallennan tämän pienen pätkän ja yritän muistaa kirjoittaa vielä ennen töistä lähtöä lisää, jos vaikka tuntuma olisi muuttunut edes parempaan suuntaan.

klo 16:55
Joutunut jo töitäkin tekemään, eikä oikeastaan harmita aivan valtavasti. Ensimmäistä päivää on vielä jäljellä silti 5 tuntia. Ehtii ahdistumaan uudestaan jos ehtii.

klo 21:05
No nyt on ollut jo kiire, ihan hielle ehti mennä. Selkää särkee. Työpäivä tuntuu kuin ei lomaa olisi ollutkaan. On ilmeisesti ollut tarpeeksi rauhallinen loma, kun sen rasitus ei selkäsärkyä lukuunottamatta saa toivomaan lomaltapaluulomaa.

Selkää siis särkee, lomalla taisin istua liian vähän tietokoneeni ääressä. Tämä tilanne toi vapaa-aikaa runsaasti lisää, ja ilmeisesti selkäni ei ollut varautunut siihen. No, kun katselen siivottua makuuhuonettani, selkää saa luvan särkeä jatkossakin jos vähäinen tietokoneen käyttö siihen vaikuttaa. Valitettavasti tuttavani ehdotti uutta projektia joka vaatisi ehkä aiempaakin enemmän koneen ääressä pakertamista. Jää nähtäväksi kuinka siinä käy.

Tulipa moniaiheinen kitinä.

Olin juuri äsken tekemässä töitä, en siis vain olemassa työpaikalla niin kuin usein on tilanne. Jätin hommani kesken, koska sain pakottavan tarpeen kirjoittaa ajatukseni heti.

Ajattelin töistä lähtiessäni, tietokoneeni jäädessä päälle, että onpa harmi etten voinut sulkea sitä (asioita kesken siinä). Olen huomannut jokaisen kerran, kun suljen koneeni, että olen tyytyväisempi itseeni. Hieman tai paljon, mutta jokainen sulkemiskerta saa minut ajattelemaan itseäni parempana ihmisenä kuin aiemmin. Tuntuu hullulta. Eikä se sitä tietenkään ole.

Joskus muutamia vuosia sitten, kun en edes aavistanut joskus haluavani oikeasti eroon jatkuvasta tietokoneen käytöstä, saatoin olla tuon ansan ahdistama ja silloin ajattelin ettei ihminen voi kokea uudistumista enää tietyn iän ohitettuaan. Nyt kun olen täyttänyt 30, olen siis kuulemma loppuikäinen (kiitos ilmaisusta, en muista kelle), olen huomannut juurikin päinvastaista. Oloni on näiden oivalluksien sattuessa hieman samanlainen kuin 15 kesäisellä pojalla joka kuulee että olisi mahdollista päästä näkemään lukiolaisia tyttöjä yläosattomissa. Iloinen/onnellinen tietämättä oikeastaan lopullista tunteen suuntaa tai määrää, mutta silti kovasti odottaen jotain uutta ja erilaista.

Olen kyllä hämilläni. Muistan lukuisia tilanteita, joissa olen saattanut kuulla joko leikkisästi tai ilkeys mielessä sanottavan “hanki elämä”. Näitä tilanteita ajatellen jälkikäteen, tekisi mieli kysyä näin sanoneilta, että voivatko he määritellä millainen elämä olisi tuo mikä pitäisi hankkia. Muistan myös sen että ajoittain tuon kuuleminen on harmittanut, koska elämän hankkiminen on ehkä jopa ollut hankintalistalla.

Edelleen toivon, etten pitäisi tietokonettani päällä paria tuntia enempää päivässä. Töihin tänään tulessa, harkitsin jopa avukseni kelloa joka kävisi nollaa kohti ja josta näkisin koska on aika lopettaa ajantappaminen. Töitä tehdessä tilanteesta tulisi tosin hankalampi. Näinkin kömpelö “lainatahdonvoiman” harkitseminen uskoakseni tarkoittaa, että oikeasti haluan päästä eroon tietokoneen aiheuttamasta hukka-ajasta.

Kaikki tietävät sanonnan, ettei vanha koira opi uusia temppuja. No, laitetaan vanha koira pakkohoitoon, ja aloitetaan opettamaan uutta koiraa.

Hanki Elämä… tai opeta eri koiraa.

Taas sai huomata kuinka tukkoiset Lippupalvelun verkkosivut ovat kun myyntiin tulee lippuja joiden menekki on taattua. Hommaisivat vuokrakalustoa hoitamaan nämä isoimmat piikit. Omaksi ostaminen ei tietenkään kannata, mutta on hieman syvältä kun nykyinen kapasiteetti riittää ilmoittamaan että “Verkkokaupassa on tällä hetkellä paljon asiakkaita.”

Sainpa silti muutamat liput, vaikka tuskin ovat ihan heti loppumassa edes. Melkein alkoi vitutuskäyrä nousemaan taas. Ei tässä jaksa syväluodata parannusehdotuksia tai toimintatapavaihtoehtojakaan, kunhan nyt hieman meinasin avautua.