Aikaansaamisesta

Sain äsken katsottua yhden DVD-elokuvan. Veljeni esimerkiksi tietää etten katso harrastuksena keräilemiäni DVD-elokuvia. Useat päätyvät kaupasta tai postista muoveineen hyllyyn. Sain silti katsottua yhden. Saavutus.

Suurempi saavutus on kylläkin se, että sain vihdoin, noin 1.5 vuotta tässä asuttuani, asennettua makuuhuoneen kattoon valaisimen. Sen laittaminen ei pelkästään valaise lisää makuuhuonettani, vaan lisäsi hieman valoa kehitysvaiheessa olevaan muutostilaani. Toivottavasti etenevään sellaiseen, eikä vain benji-köyden tavoin jossain käyden ja singoten minut takaisin kooman ja katatonian kaltaiseen tilaan missä ei tapahdu mitään minkä tapahtumatta jääminenkään ei jäisi mieleen.

Tiedän kyllä että ns. normaaleille ihmisille asioiden tekeminen heti on tavallista ja siitä lukeminen tuskin mielenkiintoista, mutta kun 30 vuotta mikään ei ole tapahtunut heti, niin on ilo irti melko pienistä asioista. Aiemmin korkeintaan tiesin miten sana heti kirjoitetaan, sanat en mä vielä ja ihan kohta ovat olleet liiankin tuttuja. Kokeilen tänään lisää tuota heti sanaa, ja siivoan olohuoneeni sohvapöydän. Nyt heti.

________

Tagit:


Yksi kommentti

  1. ai jätkä oli saanu elokuvan katottua, tämähän on edistystä. toi lamppuhomma on kyllä hieno, mä oon asunu nyt about kaks vuotta tuolla, vois kans asentaa jossain vaiheessa lampun. tosin mä en omista mitään hienoo lamppuu minkä siihen vois laittaa, mut on mul kyllä jonkunlainen valaisin kaapissa, kait ainakin edellisessä kämpässä oli…

Kommentoi

(Vaaditaan)