Ensin alkuun pätkä miksi tämä on myös Rasvaamaton Sarana lokerossa. Tästäkin sivusta näyttää/näytti tulleen pelkästään henk.koht verkkopäiväkirja, ilman mitään lisäarvoa muualta lisättynä. Perkele.
Ja sitten itse asiaan. Eilen, yövuoron jälkeen, kellon ollessa noin 6.15 aamulla, kävin lähes välittömästi nukkumaan. Ennen “heräämistäni”, saatoin mennä yövuoron jälkeen nukkumaan 10-12 aikoihin. Eli tämäkin osa-alue muka saanut parannusta osakseen. Olin kyllä sitten uninen koko päivän herättyäni. Nyt ja aiemmin siis.
Tällä hetkellä ei tunnu tapahtuvan taas mitään mikä vahvistaisi käsityksiäni ja kokemuksiani tapojeni muuttamisen hyödyistä. Tuntuu tylsältä, siivoamistakin jaksaa vain tietyn verran. (sekin on tietenkin vielä kesken.) Nyt yöllä mietin jo, että pitäisiköhän tässä muutosten pyörteissä tulla jokin suvantoa suurempi muutos, nythän tuntuu olevan suvantoa, mutta jos jotain takapakkia tapahtuisi, saattaisin huomata kumpaan suuntaan haluaisin pyrkiä, takaisin nykyiseen, “parempaan” minään, vai takaisin vanhaan apatiaa muistuttavaan työ-kone-uni-työ-uni-kone sykliä kiertävään koomaan. Silloin toivottavasti tajuaisin ettei nykyisen kaltainen suvanto ole ollenkaan huono vaihtoehto tuolle koomalle.
Väärä turvallisuuden tunne ilmenee ilmeisesti ajatuksina siitä, että nyt on saatu aikaan laiskuudenpoistotoimenpiteet kokonaisuudessaan. Enpä usko. Voisin oikeastaan tehdä foorumin laiskuudelle. Aiemmin laiskuus esti moisen, nykyään teen asioita heti. Näin saatiin sotkettua tämänkin kappaleen pyrkimykset sitoa otsikko tekstin runkoon.
