Kitinää!
Olen yrittänyt tosiaankin suunnata kohti elämäntyyliä jossa jopa imuroisin silloin tällöin. Silloin tällöin imuroimiseksi lasketaan vielä toistaiseksi tässä kehitysvaiheessa pari kertaa talvien välissä.
Piti sitten pitkästä aikaa imuroida työpöytäni alta ja seinänvierestä, ja toki laitoin imurin sähköjohdon samaan jatkojohtoon jossa oli jo yksi jatkojohto, ja tässä toisessa jatkojohdossa kaksi tietokonetta, ja kaksi näyttöä, ja muutamat oheislaitteet.
Hetken ehdinkin imuroimaan, kun tämän ensimmäisen jatkojohdon, sellaisen kelattavan mallin YLIVIRTASUOJA sattui sanomaan tehtävänsä jälleen täytetyksi ja naps, virrat katkesivat kaikista laitteista.
Imurista virrankatkeaminen ei juuri muuta tuonut kuin lepotauon. Pääkoneeni sattui olemaan sammutettuna kuten myös molemmat monitorit, ei haittaa sielläkään. Ja niinpä ainoa kohta missä naps-tapahtumasta oli haittaa, oli PALVELIMENI, joka tosiaan on tarkoituksella 24/7 päällä. Juuri kun olin pääsemässä edellistä uptime-ennätystä hipomaan sillä. Uptime-ennätykset kylläkin ovat ylinopeussakkojen hankkimisen ohella top5 turhinta asiaa.
Vitutti silti.

