…niin siinä on luultavasti jotain vikaa.
Viime viikonloppuna luonani oli 4 hyvää kaveriani. Oli kivaa yms. Kuten yleensä aina. Eräällä heistä on tänään jopa synttärit, pyöreitä vuosia, onnea sinne.
Tänään kun heräsin tokkuraisena univelankuittausuniltani, ja menin vessaan, huomasin jotain mikä sai epäilemään käveleväni unissani. Vessapaperi oli kokonaan loppu ja kynnyksellä oli puusilppua. Vessapaperia en lähtenyt sen ihmeemmin kummastelemaan, 5 miestä viikonloppuna saa luultavasti riittävästi plussapisteitä ettei pari rullaa näköjään riitä. Ne puusilpun jäljet, niitä ihmettelin.
Tarkastelin puuoven karmeja ja oven reunoja, eikä mitään missään. Kunnes kumarruin tarkemmin, ja huomasin oven alareunasta puuttuvan suurin piirtein saman verran puuta kuin kynnyksellä oli. Eli joku/jokin oli painanut ovea kiinni siten, että kynnyksen ja oven alareunan välissä ei ollut tarpeeksi tilaa. Enkä millään usko että puuta irtoaisi aivan itsestään. Eli ovea on painettu kiinni voimakkaammin kuin mitä oven alareuna olisi kestänyt. Mahdotonta tietenkään sanoa mitä on käynyt, vahinko varmasti joka tapauksessa. Lievästi vitutti kuitenkin. Se ovikin.
Eli taas vitutti.
