Onpa ollut hiljaiseksi menevä tämäkin blogi. Toivottavasti se on ohimenevä tilanne.
Sain huomata viime viikonloppuna ADSL-boksini kärsivän lämpöhalvauksia VAIN silloin kun en itse satu olemaan edes samassa kaupungissa missä asun. Eli taas oli palvelin poissa verkosta lauantai-sunnuntai välisen ajan. Tilapäisen korjauksen tein laittamalla noin 40cm x 15cm taajuusmuuntimen järeän jäähdytysiilin modeemin kotelon kylkeen kiinni. Toivotaan että laastari auttaa.
Myöskin viime viikonloppuna, päättyi eräs jo yli 10 vuotta jatkunut perinne, oikein mieluisa ja mukava tapa käydä kerran pari vuodessa sipoon eteläpuolella merenrannalla olevalla mökillä tutulla porukalla. Reissut olivat joiltain osin työläitäkin, lähinnä järjestelyiden osalta, sekä hieman hintaviakin, ruokailun osalta. Tämä tosin ei juurikaan haitannut, tekosyynä rahankäytön holtittomuuteen siinä kohtaa kävi helposti se, ettei siellä nyt jatkuvasti ravattu. Mikäli oikein muistan, itselläni meni useinkin 50-60€ muutaman päivän eväisiin. Kolajuomaa ja mieluusti hyvää ruokaa meni aina runsaasti.
Hauskaa oli jokaisella kerralla silti. Tämä viimeinen reissu jää mieleen ainakin siitä, että se jäi viimeiseksi, sekä siitä, etten ainakaan muista muita kertoja, jolloin olisin näin monesti nauranut mahani kipeäksi asti vedet silmissä. Suuret kiitokset paikanpäällä näinä vuosina käyneille ja etenkin kaiken mahdollistaneelle henkilölle paikan varauksista huolehtineena.
Nettipokeri… hitto ja monta, monta, MONTA kirosanaa lisää, siihen jää ja jäi lievästi koukkuun. Ja Animeen. Sitä on koko ajan saatava lisää. Onneks töihin pääsee pakoon välillä. Älkää hyvät ihmiset katsoko animea koskaan. Ja se nettipokerikin kannattaisi lopettaa jo…
