Päivä-arkisto: 8. Kes 2005 ↓
Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.
kesäkuu 8. 2005 @ 2:26 — Rasvaamaton sarana
Jostain syystä apache kerää itselleen lähes 10mb resurssia vieviä prosesseja, jotka kaiken lisäksi jäävät auki. Kuvittelin tämän johtuvan blogisoftasta, jonka päivitin. Siis luulin että päivitys poistaisi ongelman. Eipä poistanut. No, kuitenkin, päivityksestä johtuen, ulkoasu on aivan hirveä, oletus-ulkoasu siis, ja kaikki muutkin omat kikkailut on vielä uudelleen kikkailematta. Koitan kestää.
On tämä hirveää. Ei jaksaisi lomalla(kaan) tehdä töitä.
EDIT: No kappas vain, teema olikin se mikä tuntui takkuavan. Eli omat pikku viritelmäni pitää katsastaa uudemman kerran. Ulkoasu sama vanha rupula.
________
Tagit:
kesäkuu 8. 2005 @ 0:23 — Itsestään, Jokumuumikä
Toinen lomapäivä menossa, ja aivan puhki. Mikähän siinä on että lomalla ei osaa olla lomalla, siis niin ettei tarvitsisi tehdä juurikaan mitään muuta kuin rentoutua, mutta ainakin itselläni on aivan toisin. Viikonloppu mukaanlukien, ensimmäiset 5 lomapäivää (ja siis vkl) Töiden loppumisen jälkeen 7 päivän aikana vaihdan kaupunkia seitsemän kertaa. Saattaisi olla rankkaa.
No, jää lomasta sentään 3 viikkoa aikaa toipumiseen ensimmäisestä lomaviikosta.
****
Palvelinkin tuntuu lähteneen lomalle. Takkuaa ja niin edelleen.
________
Tagit: