Kuukausi-arkisto: elokuu 2005 ↓
Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.
elokuu 31. 2005 @ 10:50 — Liikkuvat kuvat
Katsoin eilen elokuvan Paha Maa. Se sai aikaan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ajattelin, että asiani voisivat olla niin huonosti kuin monilla elokuvan hahmoilla, ja onneksi asiani eivät kuitenkaan ole niin huonosti, toisaalta mietin, miten tulisin toimeen jos tilanteeni olisi yhtä huonolla mutkalla kuin elokuvassa kuvattiin.
Elokuvan johdosta tulin entistäkin kiitollisemmaksi siitä, että en hölmöile, en käytä huumeita, en ole koditon, en ole kroonisesti sairas enkä alkoholisti. Ainakin toistaiseksi minulla on töitä, terveys on asteikon paremmalla puolella ja pääkoppa lähes täysin ehjä. Siinä tuo elokuva onnistui hyvin, se sai kiinnittämään huomiota niihin hyviin seikkoihin omassa elämässä, sen sijaan että jaksaisin valittaa pienestäkin.
Pidin kyllä siitäkin, että Paha Maa onnistui aidon oloisesti luomaan kuvia elämäntilanteista joissa voi mennä huonosti omasta valinnasta johtuen, tai muiden valinnoista johtuen, sekä tietenkin huonosta onnesta. Ja kylläpä siinä sitten menikin joillakin huonosti. Surullisiakin kohtaloita oli esillä, osa jopa tragikoomisia.
Normaalisti en halua elokuvien hyvää tai huonoa perustella, mielestäni kyseessä on katsojan kannalta kuitenkin subjektiivisesta asiasta. Lempiväriäänkin on hieman hankala perustella. Tämä nyt kuitenkin oli sen verran hyvä kotimaiseksi elokuvaksi, että päätin muutaman sanan kirjoittaa.
________
Tagit:
elokuu 30. 2005 @ 8:29 — Itsestään, Rasvaamaton sarana
Haluan ulos tästä hiekkalaatikosta. Tämä hiekkalaatikko ei ole minun keksimä, eikä sen säännöt ole minun tekemiä. Tuntuu kuitenkin siltä, että sen sääntöjä on pakko noudattaa ja leikkiä niiden mukaan. Mitäs jos minua ei huvita leikkiä ollenkaan?
Haluan ulos, haluan pois tästä hiekkalaatikosta. Vaikka leikkisin yksin, niin silti joudun leikkimään samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin. Haluaisin tehdä ja keksiä itse sääntöni.
Haluaminen on toki halpaa, eri asia sitten on, kuinka halvaksi haluamansa saaminen tulisi. Tee-se-itse-mies tekisi hiekkalaatikkonsa omin käsin edullisesti. Toisin sanoen, jään tähän samaan leikkimään, olematta sen enempää tyytyväinen kuin päättäväinenkään poistumaan muualle.
________
Tagit:
elokuu 29. 2005 @ 6:52 — Itsestään
Oli kyllä sen verran urakkaluontoinen viikonloppu, että töihin tuleminen on sekä helpotus että huokaus. Helpotus siksi, että näkee ihmisiä ja voi kuvitella olevansa jälleen elossa, huokaus siksi, että näkee ihmisiä. Olo on kuin jostain kirjasta/elokuvasta, tuntuu että on käynyt jossain kaukana kaukana voimien rajoilla ja kun tulee takaisin, ei ehdi/voi levätä lainkaan vaan on tultava töihin suoraan.
****
(Piti tähän tekstiin kokeilla sitten tuota lisäämääni ominaisuutta eli tuo footnote, vaikka melko turhia luultavasti, mutta testiajoa vain)
________
Tagit:
elokuu 28. 2005 @ 14:56 — Itsestään
Eli nyt on häät kärsitty, huippukemut oli kyllä. Olo on sen mukainen. Onneksi tätä oloa ei tarvitse nyt olla jossain muualla kuin kotona potemassa. Viini näköjään maistui eilen riittävästi, ei toivottavasti hyvältä, mutta sitä oli ainakin tarpeeksi. Pää on hieman hitaalla vieläkin, taitaa käydä pelkällä starttimoottorilla iltaan asti. Eikä ainakaan joka tulppaan tule kipinää vaikka käyntiin lähtisikin.
No häät on häät, tulipa juhlittua sen mukaan sitten. Kuvia otin vain 270 kappaletta. Osa valitettavasti hämäriä tai tärähtäneitä. Siis kuvat, ei kuvattavat.
edit: Kyllä sitä viiniä taisi olla liikaakin.
________
Tagit:
elokuu 27. 2005 @ 12:06 — Jokumuumikä
Häihin matkalla. Koitin jo moottoritieltä kirjoitella, mutta luuri pahus temppuili.
Hieno ilma ja kuulemma “pienet” häät, vain 160 kutsuttu. Sulhanen on tekniikan tohtori, eli teekkarimeinigillä boolia pitäisi riittää. Lisää ehkä myöhemmin.
update: Astoria-saliin päästy istumaan. Ja näyttää siltä että lähes liian moni muukin. Hälinä alkaa riepomaan. Noh, kunhan tarjoilu alkaa, valikoiva kuuloni saa polttoainetta ja häly suodattuu. Toivottavasti tarpeeksi. Suodatusta ja tarjoilua.
ja bingo update: eli pääsin jopa kotio. oli vähän kyllä suorittamista. isännälle ja emännälle kiitokset että ei juu looppunut viini tai booli kesken. tämä jo kotoa kirjoitettu. tähän mahtui bussimatka tsadista kotiinkin.
________
Tagit:
elokuu 26. 2005 @ 10:20 — Mielenkiintoista, Sikanauta
Hienoa, taas on saatu yksi roskapostittaja telkien taakse. ABC-News kertoo kuinka 25-vuotias roskapostilla rikastunut on tuomittu ehdottomaan vankeuteen. Christopher William Smith oli hankkinut rahansa reseptilääkkeiden laitomalla myynnillä ja tietenkin oli mainostanut tätä toimintaansa roskapostittamalla mainoksia aiheesta. Nuorukaisen lisäksi syytteitä saivat hänen kirjanpitäjänsä, sekä lääkäri joka sitten oli kirjoittanut vastoin toimilupaansa reseptejä ympäri amerikan maata. Se on oikein, ilmaista lounasta ei olekaan.
________
Tagit:
elokuu 25. 2005 @ 22:31 — Itsestään
Nyt kun en edes ehtinyt kirjoittaa tänne kuinka helvetisti ahdisti ja masensi töiden loppumisen mahdollisuus, niin alettuani pitää sitä loppumista jopa todennäköisempänä kohtalona, ja sopeuduttuani siihen, ei enää ahdistakaan.
Totesin hiljaa itsekseni, että pureskellaan nyt ensin se katkerin kalkki ja nielemisen jälkeen, mikäli käykin niin, että työt jatkuvat, niin eipä se enää sitten harmitakaan. Parempi niin päin sitten, kuin niin, että tuudittautuisin siihen että työt jatkuvat enkä yrittäisikään sopeutua tilanteeseen jossa rahaa ei ole eikä juurikaan tule.
Voisin jopa kuvitella että ahdistuminen on vaihtoehtojen valinnoista kiinni. On tämä outoa tämä elämä.
(Voi se ahdistus hyökätä vielä kaikesta huolimatta, joten säästän sen aiheen erilliseen kirjoitteluun. Taitaa olla luonnoksissakin jo)
________
Tagit:
elokuu 24. 2005 @ 19:00 — Jokumuumikä
Väestöliiton dosentti (doesn’t it) Osmo Kontula on sitä mieltä että naiset haluavat enemmän seksiä. Mikäs siinä. Laatulehti Iltasanomat kertoi tutkimuksesta lisää.
Ensi kerralla, mikäli olisin ns jahtipäällä, saattaisinkin mahdollisesti kysyä naiselta, mikäli siis pääsisin edes keskusteluun saakka, että onko hän samaa mieltä Osmo Kontulan kanssa vai ei…
EDIT:Jahas, tuo iltasanomien linkki mennyt sitten rikki. hienoa.
korjasin sen
________
Tagit: