Päivä-arkisto: 17. Elo 2005 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Blogikommentoinneista

Blogikommentoinneista sen verran, että päätin ensin alkuun avata postauksen pelkäksi kommentointikeskustelun kommentoinnin aloitukseksi. Jätän tämän jopa toistaiseksi sticky-pluginilla (voi kun en jaksanut suomentaa) blogini kärkeen, vaikka kovasti epäilen että muualla jo niin kiivaina käyvät keskustelut saavat enemmän tuulta alleen, ettei tästä tule kuin tynkä. (Mitä sitä suotta laittamaan suurimpaan oveen kylttiä jossa lukisi “viereinen ovi käytössä tämän viikkoa”)

Mutta siis mikä sai tämän aikaan? Sun Äitis otti esille muillakin mieleen tulleen asian, eli blogilistan päivitysreagoinnin, ja samalla myös kommentointien seuraamisongelmia ja Viistolla pinnalla oli kirjoitus kommenttien tuomasta lisäarvosta blogille, sekä trollien karsimisen erottaminen sensuurista.

****

Tuli yllättäen olo kuin olisin manuaalien tekijöiden seminaarin tekemisestä tehtävän manuaalin tekemisestä päättävässä seminaarissa. Siis, en tarkoita että blogikommentoinnista keskustelu olisi ympyrää pyörimistä, vaan tarkoitan sitä, että yhtäkkiä huomasin kirjoittavani muiden blogien seassa, eikä vain irrallisena blogina jossain joka keskittyy itseensä. Yritän tästä, osin positiivisestakin huomiosta huolimatta pitäytyä omissa aiheissa ja edelleen hakea blogiini pääni makuista sisältöä. Eikä vain kiertää kommentoimassa muiden blogeja ja sitten kirjoittaa muiden blogien kirjoittamisista. Niitä blogeja on aivan varmasti liikaakin.

(Sun Äidille pieni pahoitteluni, softani ei näköjään hanskaa trackbackin lähettämistä skandinaavisin kirjaimin höystettynä. Vieläkään)

________

Tagit: