Katsoin eilen elokuvan Paha Maa. Se sai aikaan ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ajattelin, että asiani voisivat olla niin huonosti kuin monilla elokuvan hahmoilla, ja onneksi asiani eivät kuitenkaan ole niin huonosti, toisaalta mietin, miten tulisin toimeen jos tilanteeni olisi yhtä huonolla mutkalla kuin elokuvassa kuvattiin.
Elokuvan johdosta tulin entistäkin kiitollisemmaksi siitä, että en hölmöile, en käytä huumeita, en ole koditon, en ole kroonisesti sairas enkä alkoholisti. Ainakin toistaiseksi minulla on töitä, terveys on asteikon paremmalla puolella ja pääkoppa lähes täysin ehjä. Siinä tuo elokuva onnistui hyvin, se sai kiinnittämään huomiota niihin hyviin seikkoihin omassa elämässä, sen sijaan että jaksaisin valittaa pienestäkin.
Pidin kyllä siitäkin, että Paha Maa onnistui aidon oloisesti luomaan kuvia elämäntilanteista joissa voi mennä huonosti omasta valinnasta johtuen, tai muiden valinnoista johtuen, sekä tietenkin huonosta onnesta. Ja kylläpä siinä sitten menikin joillakin huonosti. Surullisiakin kohtaloita oli esillä, osa jopa tragikoomisia.
Normaalisti en halua elokuvien hyvää tai huonoa perustella, mielestäni kyseessä on katsojan kannalta kuitenkin subjektiivisesta asiasta. Lempiväriäänkin on hieman hankala perustella. Tämä nyt kuitenkin oli sen verran hyvä kotimaiseksi elokuvaksi, että päätin muutaman sanan kirjoittaa.
