Myöhästyin juuri äsken junasta. Oli tarkoitus liikkua pääkaupunkiin ja siellä oli tarkoitus nauttia lisää päärynäsiideriä. Dokureissu oli siis taas tiedossa. Tämä edellytti kaiken lisäksi lauantaille suunnitellun ruokailun peruuttamista. No äiti ymmärsi jälleen kerran.
Olin siis kävelemässä rautatieasemalle, mistä kaikki juna tähän saakka ovat lähteneet, kunnes sitten jo ennen asemaa huomasin, että sen hetkinen vauhti ja matka eivät millään laskutavalla olisi tuottaneet sitä tulosta että olisin ehtinyt 22.04 lähteneeseen junaan. Vitutti.
Käännyttyäni takaisin kotiin päin, juoden edelleen keskeneräistä päärynäsiideriäni, havahduin itsekseni toteamukseen, että ehkäpä sittenkin ilmoitan äidilleni voivani tulla syömään. Ja verrattuani kahta vaihtoehtoa, rahakas ryyppyreissu stadiin, taikka ihan normaali ruokailu äitini luona, mahdollisesti vaivalloisten kyselyiden kera yms, parempi näistä olisi ja siis nyt tulee olemaan, tuo ruokailu.
Valitettavaa tästä tekee sen, että äitini ei omien väittämiensä mukaan ollut edes pahoillaan peruuttamisestani, sekä se, että se kaveri joka stadissa olisi odottanut seuraani, on 99% kerroista ollut mukavaa seuraa eikä illat ole olleet tylsiä tai kuivia. Täytyy vain toivoa, että olisin saanut kammokrapulan, ja että äiti nyt sitten tekee oikeasti hyvää safkaa. Tämä lieventäisi molemmista tapauksista syntyvää kyrsimistä.
Varsinkin kun tiedän tuon stadissa odottaneen kaverin pettyneen, luulen ainakin, ja tiedän hänen lukevan tämänkin tekstin loppujen lopuksi, olen pahoillani Valtion Rautateidemme puolesta, koska he ovat kehittäneet nuo rupuiset aikataulut.
