Olen käytännössä aivan keskellä kotikaupunkiani. Kohtaamani yöelämä, oma osallistumiseni siihen sekä sen seuraaminen luo ylleni kaurismäkimaisen usvan.
Iloittelua ja hauskanpitoa. Osa, pieni osa kuitenkin, tuntuu olevan kärsivän nuken osassa. Ja vain tuo kärsimisen tunnelma tuntuu aidolta. Kärsivillä ihmisillä ei ole painetta teeskentelyyn. Iloitsevat ja menestyvät sen sijaan haluavat näyttää ulkokuoreltaan.
Autoja ajaa ohi, myöhäisestä yöstä huolimatta katusoittaja soittaa soitintaan, joku virtsaa kadulle kuin olisi kotonaan, ja pariskunnan riidasta kuulee huudon pari, lauseen sieltä täältä.
Voi vain kysyä, mikä osa elämää nyt on aistieni armoilla, sillä elämää tämä on.
Raavin edes hieman ylpeyttä kirjoituksesta, joka on tehty tilanteessa, eikä pelkästään tilanteesta.
Nautin tämän kirjoittamisesta enemmän kuin mistään tähän saakka blogillani. Kiitokset lukijoille, sekä niille yöllisille muurahaisille jotka taas jälleen orjallisen oloisesti toteuttivat rutiineitaan.
Johannes Toinen kommentoi:
Niin ja joku selittää innostuneesti asiaa sun rappusillasi juoden lonkeroa ja polttaen tupakkaa. Pikanorjat väliin ja juttu jatkuu. Oi niitä aikoja.
Kuraattori kommentoi:
Oi niitä pikanorjia juu ja aikoja kanssa.