Normaalisti en jaksaisi kirjoitella lainkaan politiikasta, varsinkin kun en siitä mitään tiedä. Tämäkin on luultavasti sellaista tekstiä, että pitäisi tehdä taustatutkimusta ensin, mutta kirjoitanpa nyt maallikon näkökulmasta.
Lax: Nato ravistelisi pois suomettumisen varjosta -IS
Tuossa presidenttiehdokas Henrik Lax (r.) väittää että Nato päästäisi suomalaiset pois “suomettumisen varjosta”. Mikä hitto on suomettumisen varjo? Mielummin näkisin pääseväni pois ruotsittumisen varjosta tai muuta sellaista, olisi kiva tietää tarkemmin mitä herra presidenttiehdokas tuolla tarkoittaa.
– Jäsenyys Natossa lopettaisi kaikki arvailut Suomen turvallisuuspolitiikasta ja antaisi meille mahdollisuuden osallistua tulevaisuuttamme koskeviin tärkeisiin päätöksiin, toteaa Lax vaalimanifestissaan, jonka hän julkisti kampanjatoimistonsa avajaisissa Helsingissä.
Siis hetkinen, no juu, mahdollisuus osallistua olisi, kuuntelijana mielestäni. Puolueettomana maana Suomi tekee nuo tärkeät päätökset, Natossa on HIEMAN Suomea suurempia maita sanelemassa ehtoja.
Iltasanomien uutisoinnin lopussa Lax on myös sitä mieltä, hieman koko uutista ajatellen ristiriitaisesti, että Pohjolaan pitäis vahvistaa siteitä, ja tätä kautta saisimme “ainutlaatuisen mahdollisuuden” rakentaa siltoja myös Baltian maihin JA Venäjään.
Tuo Baltian maat-kohta ei kummeksuta, mutta ensin Natoon ja sitten siltoja Venäjälle? Eikö Hra. Lax lainkaan tunne Venäjän kantaa suomen Nato-jäsenyyttä ajatellen?

Sun äitis kommentoi:
Tällaisia me keski-ikäiset kävyt (minä ja Hra. Lax) olemme, emme äkkiä edes tule ajatelleeksi, että maassa on liuta äänestysikäistä väkeä, jolle termi suomettuminen ei sano yhtään mitään! Suomettuminenhan oli käytössä 70-luvulla (paljon ennen Kuraattorin syntymää?) ja sillä tarkoitettiin sitä, että pieni maa about menettää itsenäisyytensä isoa naapuria myötäillessään.
Ei mulla muuta! Tuli sellainen uuden muistutuksen kuolevaisuudestamme saamme, kun seurakunnalle ilmoitetaan, että moni aikuinen jakaa eri todellisuuden kuin minä itse -olo!
nimimerkki
aika vanha ihmiseksi
Tukiopetuslapsi kommentoi:
Äiskälle terveisiä, kyllä Kuraattorin aineenvaihdunta on ollut vuosikausia vauhdissa myös tuolla leveiden lahkeiden, Marimekon unikkokuosin ja muun yleisen ankeuden vuosikymmellä.
(Poistuu takavasemmalle potemaan edelleen ajoittain iskevää 70-lukutraumaa.)