Sain tänään “korjatun” verolipun. Siinä oli tarkennettu 2004 vuoden verotustani, minulle epäedulliseen suuntaan. Säästän pientä summaa kuukausittain rahastoihin, ja vuonna 2004 oli tilanne jossa olin pakotettu lunastamaan kaikki säästöni. Kysyin vielä pankin virkailijalta että mites veroasiat tässä kohtaa, ja hän kertoi että pankista lähetetään lunastusluettelo jossa on lueteltuna sekä sijoitukset että lunastukset voittoineen/tappioineen ja että se lappu pitää palauttaa veroehdotuksen/-ilmoituksen mukana.
No tämäpä lappu jäi palauttamatta, osin epähuomiossa, osin laiskuuttani ja pieneltä osin ymmärtämättömyyttäni. Olin katsokaas ajatellut että rahastokurssien vuoksi sijoituksistani tuli lunastustappiota, ei paljoa, mutta kuitenkin ja tästä vedin nerokkaasti johtopäätöksen ettei veroakaan sitten mene. Tänään huomasin miksi ja miten asia ei todellakaan ollut noin simppeli.
Verottaja oli saanut pankilta tiedon siitä summasta minkä olin rahastosäästöni lunastaessani saanut, mutta EI siitä summasta eikä ajankohdasta koska nuo summat olin rahastoon sijoittanut. Ihan normaalisti. Joten hra./nti. verottaja totesi että kappas vain, tuloistani puuttui tämän verran pääomatuloja, lisätäänpäs ne viivan väärälle puolelle ja ilmeisesit yhteenlaskutaitoinen verottaja päätti lohkaista tämän seurauksena noin 35% veronpalautuksistani.
Hetken olin todella harmissani ja ajattelin että no se siitä, tulipa maksettua taas halvasta huvista turhan kallis lasku. Painelin kuitenkin lähes välittömästi, eli 1.5h päästä verovirastoon lappujen kanssa, ja kaikeksi onneksi virkailija totesi että kyllä sen virheen vielä voi korjata ja että korjaus ehdittäisin jopa tehdä tämän vuoden aikana. Loppu eli kaikki hyvin. Tosin, virkailija oli nuori (ehkä alle 30v.) ja hieman liian nätti verovirkailijaksi, joten koulutettu sovinisti voisi kuvitella että mitäpä jos hän ei tiedä tarpeeksi työstään ja verottaja napsaisee vaikka enemmän kuin tuono 35% osuuden pois. Joulua odotellessa.

