Töissä meillä aloitettiin muistaakseni jo 3 vuotta sitten palkkausjärjestelmän uudistaminen ja tämän uudistusprosessin ajaksi annettiin siirtymäajan kiinteä lisä. Tämä lisä oli tarkoitus olla takuupalkkio-osana siten, että mikäli uuden palkkausjärjestelmän mukaisesti laskettu tuotanto/vast. palkkio olisi pienempi kuin tuo takuupalkkio, maksettaisiin sitten se takuupalkkiomäärä, ja vastaavasti mikäli uuden järjestelmän mukaisesti laskettu osuus olisi suurempi, saisi tietenkin sen.
Nyt sitten sain huomata, toivottavasti virheenä, että tuo siirtymäajan kiinteä lisä on poistettu. No kas, eipä siinä sitten mitään, nyt pitäisi tulla sitten sitä lisää minkä rinnalla takuupalkkiona tuo kiinteä lisä oli. Mutta kappas vain, meikäläisellä ei ilmeisesti ollut perustetta tuon lisän saamiseen, ainoastaan takuupalkkiota sain sen kolmisen vuotta. Pitää tässä kysellä luottamusmieheltä ja pomolta ja palkanlaskennasta että mikä on meininki.
Voiko olla niin, että olin oikeutettu tuohon takuupalkkioon, jonka tarkoitus oli siis estää ansiotason lasku, mutta en sitten siihen mitä se korvasi. En ymmärrä millään, äkkiseltään rupean ottamaan moisen lisän poistamisen jyrkkänä vittuiluna. Ellei sitten tähän ole jokin järkevä syy.
update: Pahus, kyseessä oli vain merkinnän poisto vertailuajan jälkeen. Palkasta siis ei ole otettu mitään pois. Olisipa ollut edes jokin virhe ja olisin saanut saman summan lisää.

johannes toinen kommentoi:
Hehhee aika huvittavaa, vaikka tietenkin vittumaista. Etköhän sä johonkin kuitenkin ole oikeutettu, ei tuo ihan lailliselta muuten kuulostaisi.
Kuraattori kommentoi:
Juu no nähtäväksi jää mistä moinen johtuu.
johannes toinen kommentoi:
Ai että merkintä oli vaan lähtenyt mutta palkka sama, pääasia ettei palkka laskenut kuitenkin. Käy kuitenkin kysymässä jos saisit jonkun summan lisää kun olet niin kiva jätkä.