Jouluhengen kannatusta!

Sain vihdoin aikaiseksi toteuttaa joulumielen kannatusideani. Idea syntyi jo pari vuotta sitten, eli vasta kolmas joulu saa osakseen oman ideani. Alla olevassa kuvassa (kyllä, valokuva eikä piirustus) näkyy, melko huonosti, mutta kuitenkin, juuri hankkimaani elektrolumenenssi-periaatteella valaisevan “valokaapelia”.
Noita valaisuelementtejä on kaksi kappaletta, 1.5m pituisia kumpainenkin. Alunperin tarkoitettu tietokoneiden koteloiden “koristamiseksi” mutta sopinee omaan tarkoitukseeni vielä paremmin.

En ole lainkaan jouluihmisiä, ja niinpä aikomuksenani on kiinnittää toinen valaisuelementti pleksiin/sopivaan taustaan muotoon “Xmas” ja toinen siihen alle taikka sitten perään muotoon “sucks”.

Valaisuelementin testaus

Tuossa ei selkeästikään lue vielä mitään, eikä siitä oikein saa selvääkään, ilman salamaa otettu ja niin edelleen, mutta olin itse niin innostunut että päätin jakaa kehitystyön tässä vaiheessa jo tämän idean. Lisää kuvia varmasti tulossa.

EDIT: Eka sana luonnosvalmis =>
Jouluvalotestiä

Voisin itseasiassa, kunhan tämä tulee valmiiksi, ottaa osaa siihen käsinkirjoitettu-meemiin. Kaksisanainen, mutta käsityötä monen kappaleen edestä.

________

Tagit:


2 kommenttia

  1. Tuleeko tämä ihan omia sisätiloja koristamaan vaiko julistuksellisesti ikkunaan?

    Loistava (sic!) idea joka tapauksessa.

  2. Ikkunaan oli tarkoitus tyrkätä :) Saa nyt sitten nähdä mikä lopullinen kohtalo on.

    Kiitos kehuista.

Kommentoi

(Vaaditaan)