Kuukausi-arkisto: joulukuu 2005 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Outoa värinää

Tänään tuli täyteen 3kk ilman pisaraakaan alkoholia. Outoa. Houkutus oli kyllä suuri käydessäni eilen ja tänään ravintolassa syömässä, yleensä olen tilannut mansikka margaritan jälkiruoaksi. En kuitenkaan tehnyt niin näillä kahdella kerralla. Tämä raittiuskokeilu on kyllä alkanut jo tuntua rasitteelta enemmän kuin saavutuksen hakemiselta. Saunassa maistuisi perry tai kaksi, eikä se tuntuisi sen kummoisemmalta, mutta kun nyt kerran 3kk on oltu, niin kai sitä vielä vähän lisää… ja tämä on se rasite. Olen siis tällä hetkellä juomatta siksi kun olen näin kauan jo ollut, en siksi että haluaisin olla juomatta. Ehkäpä vähän ajan päästä sitten yllätän itseni.

Siinä olikin aasinsilta, yllätin itseni jo tänään. Siivoamalla keittiön tiskipöydän. Siis laitoin kaikki tiskit koneeseen, tuopit ja juomalasit tiskasin käsin ja pyyhin tiskipöydän ja hellan puhtaaksi. Joku voisi ihmetellä että mitäs kirjoittamisen aihetta tuossa on, mutta väittäisin tapahtunutta yhtä harvinaiseksi kuin elefantin kiipeämistä palmupuun latvaan alle vartissa.

Ehkä lopetan siivoamisen pian ettei mene ensi vuosikin pilalle :)

________

Tagit:

400g ulkofilepihvi

Olin hyvässä seurassa syömässä… tai siis olen, ja ruokalistassa pomppasi yksi ruokalaji silmille barbeque-kohdasta, ja syynä oli lihavoitu teksti Ei Rehuja!. Olin myyty mies ja tutkin mihin ruokalajiin oli ymmäretty moinen oivallus ympätä. 400g härän ulkofilepihvi. Vihdoin kantapaikassani oli “normaalikokoisia” pihvejä tarjolla. Eli yksi sellainen, ja se upposi ravintokupuuni nopeammin kuin solmisin tarralenkkareiden nauhat. Pum, hum ja nam!

Näitä voisi syödä useamm(i/a)nkin/myöhemminkin, eri lautasella olleet perunatkin olivat hyviä. Ja jälkiruokakin maistui.

Hyvät naiset ja herrat ja muut lukijat, 400g pihvi on hyvä. Ei se toki valtava ole, mutta hyvä.

Lautasellani ei ole koskaan ollut liikaa lihaa.

________

Tagit:

Erosin kirkosta

Eroakirkosta.fi on tähän mennessä tälle vuodelle hyödyllisin internet-sivusto jolla olen käynyt. Ja oli korkea aikakin. Muut sivustot harvoin tuovat tulonlisäystä, korkeintaan kuormittavat luottokorttia, mutta tämä sivusto tuo yli 500 euron säästön vuosittain. Siis vähentämällä menoja, ei lisäämällä tuloja.

Olen jo kauan tuntenut olevani kirkon ulkopuolella käytännölliseltä kannalta. En ole kiinnostunut mistään kirkon asioista tai toiminnnoista, ja kirkon mielipiteet asioista ovat myöskin niitä jotka saisivat mennä ohi, kaukaa ja hiljaisella äänenvoimakkuudella.

Äskeisen kappaleen kirjoitettuani havahduin ajatukseen että tästä kirjoittelusta oli vähällä tulla avautumista ja jupinaa kirkkoa vastaan, joten laitan sordiinoa päälle. Ihminen joka ei käy kirkossa eikä tarvitse kirkon palveluita, tuskin myöskään tuntee saavansa kirkollisverolleen mitään vastinetta. Mielestäni kirkollisveron maksamisen automaattinen luonne pitäisi poistaa, ja siinä vaiheessa kun muitakin veroja alkaa kertyä maksettavaksi, ilmoittaa että nyt sitten alkaa mennä uskontorahoitusta myös mikäli mitään ei tee. Ja vielä parempi olisi jos veroa pitäisi ilmoittautua maksamaan, eikä niin että mikäli et mitään tee, niin maksuun menee.

Kirkolla on valtavat sijoitusomaisuudet ja vielä pihisevät että kun ei rahat riitä. Toistaiseksi en muista kertaakaan kun olisin joutunut/halunnut pappia kiittää, joten ensi vuoden alusta alkaen kieltäydyn myös pappien palkanmaksuun osallistumisesta. Pääsee sinne kirkkoon takaisinkin sitten jos… ei mutta veronmaksajien rahoista ne palkat menee, enpäs menekään takaisin.

________

Tagit:

Carpe lähin diem

Janilta, taas. Tämmöinen hetken meemi.

Ota lähin kirja, käännä sivulle 18, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee!

Kirjan nimi oli Hydraulitekniikan perusteet ja komponentit, sivulla 18 ei ollut edes kuvia.

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?

Monitoria. (olisiko suunta pitänyt määritellä?)

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?

Jotain dokumenttia Mount Everestin yli lentämisestä riippuliitimellä.

Arvaa katsomatta paljonko kello on!

Puoli kymmenen.

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on?

9.22

Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?

Paineilmasuhinaa ja tölkkien kolinaa.

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit?

Aamulla ennen töihin lähtöä, vein keräyspahvikuorman sille varattuun säiliöön.

Mitä katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle?

Luin netti-Iltasanomia.

Mitä sinulla on ylläsi?

Työvaatteet.

Näitkö viime yönä unta?

Näin. En muista mitä, pitää katsoa se uudestaan.

Milloin viimeksi nauroit?

Hetki sitten, työpaikkahöystämiselle.

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina?

Olen, säästötililläni rahaa.

Minkä elokuvan viimeksi katsoit?

Saw. (What movie I saw last? Saw) (Pun intended)

Jos sinusta tulisi yön aikana monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä?

Rauhoittavia lääkkeitä ja sitten luultavasti ruokaa.

Pidätkö tanssimisesta?

Hyvin vähän. En siis.

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista?

Olen jo harkinnut.

Mitä on huoneesi seinillä?

Tapetit. Muutama veljeni kuva sekä hänen maalama taulu.

Jos ensimmäinen lapsesi on tyttö, mikä hänen nimekseen tulee?

Oona.

Kuvittele että ensimmäinen lapsesi on poika. Mikä hänen nimensä on?

Petri. (mikäli pojan äiti suostuu siihen että pidän lupaukseni velivainajalle :) )

EDIT: Korjaus tuohon lapsien nimikysymykseen, Janin jalanjäljillä jotka seurasivat Ugus:ta

________

Tagit:

Jopas oli taas

No johan oli. Melkein päivitin wp2 softaan kun luulin että vanha on rikki mennyt. No aloittaessani päivitysrumpaa, luin tietenkin ohjeista että pluginit pitää kaikki ottaa pois käytöstä. No kuinkas se onnistuisi kun softa tuntui olevan niin rikki ettei edes admin puolelle päässyt enää lainkaan.

No otin ainakin SQL kannasta varmuuskopion, ja siellä ollessani kokeilin ihan kylmästi deletoida options taulusta active_plugins solun arvot. Ja oho ja kummastus, blogi tuntui toimivan täysin normaalisti, pluginien antamia virhe-ilmoituksia lukuunottamatta. Ja ne tietenkin korjautui kun laitoin tarvittavat plugit takaisin päälle. Joku oli siis taas rikkonut koko hässäkän. Varsin valitettavan ikävää. Ehkä niitä plugineja ei tarvitsisi niin kauhean montaa olla sitten…

Ja jäi tosiaan toistaiseks päivittämättä.

________

Tagit:

WordPress2

WordPress2 on ilmestynyt. marginaalin Jani jo vaihtoikin tuohon uuteen moottoriin, itse aion kuitenkin tutustua blanko-blogilla mitä kaikkea siinä on onnistuttu sössimään ja mitä ehkä parantamaan.

Ainakin kirjoitus-sivu on mielestäni hieman huonompi kuin aiemmin. Tiedä sitten onko päivittämisestä oikeastaan mitään hyötyä edes, luultavasti turvallisuus on tärkein syy päivittää, mutta ehjä ei kannattaisi lähteä korjaamaan muiden ominaisuuksien suhteen. Jää nähtäväksi nyt sitten.

________

Tagit:

Vihdoin ohi, taas

Vihdoin on taas tunne että joulu on ohi. Töihin huomenna ja niin edelleen. Tajusin perjantaina miksi olen vihannut joulua jossain määrin jo monta vuotta. En pidä jouluruuhkista, joulun esilletuonnista joka suunnassa, ja siitä että ihmiset tuntuvat olevan iloisia ja tyytyväisiä “koska joulu on taas”.

Tämä kaikki selittynee osittain sillä, että nyt oli 5. joulu sen jälkeen kun veljeni kuoli, enkä nauti jouluista samalla lailla ilman veljeäni. Luultavasti en pidä muiden onnellisuudesta, teennäistä tai ei, tästäkin syystä. Joulu on kauan aiemminkin tuntunut tekopyhältä kalenterijuhlalta.

Valitettavasti joulu on joka vuosi, ja joka vuosi joulukuun alusta alkaen toivon että olisi jo tammikuu. Niin nytkin, onneksi kohta tosiaan on tammikuu.

***

Tiedän että pitäisi keskittyä enemmän kirjoittamiseen, ei välttämättä siis siihen että kirjoittaisin useammin, vaan siihen että kirjoittaisin paremmin. En ole tähänkään tyytyväinen.

________

Tagit:

Aatto 4

Janilta

  1. Miten vietät jouluaaton, vai vietätkö?
  2. Mikä mielestäsi on tärkeintä joulussa?
  3. Tiedätkö ketään joka on yksin jouluna?
  4. Mikä on hienoin kokemasi joulu?

1. En vietä. Äidin luona käyn uhrautuen syömässä. Poroa.
2. Se että se on joskus ohi taas ja saa vuoden melkein olla ilman sitä.
3. Tiedän, itseni. Ja kuulemma Jani.
4. No se yksi, en nyt varsinaisesti muista, siitä on yli 20 vuotta kuitenkin.

________

Tagit: