Satanut iltainen katu kimmeltää toiveiden valossa. Naapurit riitelevät jo väsyneinä, jälleen kerran, viimeistä kertaa?
-Loppuuko tämä tappelu koskaan, vaimo huokaa.
-Ehkä, jos jaksamme tarpeeksi pitkälle, toteaa mies hieman jo hymyillen.
Ennen aamua, poliisi ja ampulanssi saapuvat, silti myöhässä. Vaimo nyökkäilee alistuen ja syyllisenä. Aamulla kosteus luo tuskaisen usvan, toiveiden pisarat valuneet jo synkkään mereen.
Tuossa oli Sun Äitis blogilta bongaamani 7 virkkeen novellin oma versioni. Ohjeet seuraa:
1. Maisemakuvaus
2. Joku tekee jotakin
3. Joku sanoo jotakin
4. Joku sanoo jotakin
5. Yllättävä käänne
6. Joku tekee jotakin
7. Maisemakuvaus
Saa jatkaa, jatkakaa.
Sun äitis kommentoi:
Kiits!
Nää pikanovellit ovat tosi kivoja, ehtii lukea kovemmassakin kiireessä. Ja silti jäävät mietityttämään pitkäksi aikaa.
PS Kiva, kun kävit kommentoimassa.
Kuraattori kommentoi:
Juu, kyllä mä koitan aina välillä käydä sielläkin päin lukemassa ja joskus jopa kommentoimassa.
Jani kommentoi:
Tämä on ollut minulla odottamassa inspiraatiota nyt jo vuorokauden, mutta mitään ei irtoa! Tämä on vaikea. Mutta se on hyvä vaihteeksi niinkin, ettei aina vain niitä vaikka täysin tyhjällä päällä täyteltäviä juttuja.
Tukiopetuslapsi kommentoi:
Laskeva aurinko paistaa sisään neljännen kerroksen ikkunoista ja heittää oviseinälle ja kirjahyllyyn sälekaihtimen kuvion. Mies tuijottaa tuskaisena tyhjällä ruudulla välkkyvää kursoria.
�Ei tosta mitään tule, vaihtaisit johonkin mihin lahjat riittää�, sanoo tuttu ääni jostakin läheltä. �Tiedänhän mä sen, mutta saatana yritän kuitenkin�, vastaa mies. Hän hämmästyy oman äänensä kaikua melkein tyhjässä huoneessa.
Mies kirjoittaa taas uuden aloituskappaleen, mutta pyyhkii kohta kaiken kirjoittamansa, aivan kuten hetkeä aiemminkin. Aurinko laskee vastapäisen rakennuksen taakse ja huone hämärtyy viimeisten valonsäteiden kalvetessa kirjahyllyn päädyssä.
Kuraattori kommentoi:
No niin, hyvin se irtosi tuoltakin näköjään.