Päivä-arkisto: 5. Maa 2006 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Tilaajakanta blogilistalla

Olin alkuviikosta ajatellut keskittyä tilaajakantani kasvattamiseen. Silloin tällä blogilla oli blogilistan mukaan 14 tilaajaa, ja haaveilin 15 tai jopa 20 tilaajaa tavoitteekseni. Niin tai noin, mitä niillä luvuilla tekee kuitenkaan.

Tänään sitten huomasin että tilaajakanta on supistunut yhdellä, ollen nyt enää 13. Alunperin olin ajatellut kirjoittaa/kysellä siitä, mikä/mitkä seikat saavat lukijan tilaamaan jonkun blogin, nyt käännän tuon toisinpäin, eli minkä takia tilaus perutaan?

Onko kyseessä oivallus, että joku blogi on ollut tilauslistalla pitkään vaikka sitä ei tule luettua, vai onko blogille kirjoitettu jokin liian repäisevä tai “vääränlainen” kirjoitus? Yleistä lienee perua blogin tilaus mikäli sitä blogia ei päivitetä juuri lainkaan jos ollenkaan.

Miksi tämän blogin tilanneet jatkavat tilaustaan? Tuttuja lukuunottamatta siis, heidän motivaatioistaan ei pääse kuitenkaan perille vaikka kuinka kysyisi. Tällä blogilla ei oikein ole mitään punaista lankaa, ei mitään johtoteemaa, ei päätä eikä häntää, eikä niin edes päin edes. Muhevaa höttöäkään ei tunnu juuri ilmestyvän. Joskus vielä toivoisin kirjoittavani merkinnän, jonka luettuaan kävijä voisi todeta itsekseen: “Juuri tällaisen kirjoituksen olen halunnutkin lukea!”, mutta eipä ole ainakaan kalenterissa moisen ilmestymistä näkyvissä.

Tiedän olevan hieman pettävällä juoksuhiekka suolla asian suhteen, mikäli haluan enemmän lukijoita, luultavimmin minun täytyy huomioida lukijat paremmin ja keskittyä johonkin edes. Mutta ennen kuin niitä lukijoita tulee enemmän, motivaatio on lähinnä itselleni kirjoittelusta kiinni. Ja niin kauan kuin se on juuri siitä kiinni, tuskin niitä tilaajia ilmestyy ihan noin mutkan kauttakaan.

No sainpa ainakin tämän aiheen pois päästäni.

________

Tagit: