Viitaten aiempaan merkintääni blogilistan tilaajamääristä ja tilauksen poistamisen ja lisäämisen kynnyksistä, olen saanut jo kaksi tilaajaa lisää tuosta edellisestä “ihmettelystä”. Mikäli molemmat pysyvät. Näillä lukemilla, eli <20 on itselläni vielä aihetta innostua, mutta ehkä sitten lähempänä 21 voisi rauhoittua.
Uskoisin tähän vaikuttaneen omakohtaisesti ajatellen yli tuplaantunut, tai jopa triplaantunut kirjoitustahti ja tietenkin se, että Hurina kävi täällä ja sitten sieltä Hurinan blogilta onkin käyty myös täällä, eli kävijämäärät ovat lisääntyneet, muualtakin kuin blogilistalta tultuna siis. Kirjoitustahti ei toki automaattisesti tuo lisää tilaajia, mutta kun merkintöjä tulee useammin/runsaammin/tiheämmin, niin mukaan toivottavasti osuu suhteellisesti ajatellen enemmän sellaisia jotka saavat tekemään tilauksen.
Joko kiitin Hurinaa liikenteestä?
