Ennen saunaan menoa loin luonnoksen kirjoittaakseni hieman omasta suhtautumisesta saunaan, ja toivottavasti saunastakin jotain. Vähän siihen Kirsikka-tekstin tyyliin. Koska kuitenkin olin tosiaan menossa saunaan ja melko väsynyt, en ihan vielä ryhtynyt urakaltakin tuntuvaan kirjoitustoimeen.
Saunassa sitten huomasin kuinka väsynyt olin. En heittäny löylyä juuri paria kauhallista enempää, nojailin vain seinään silmät kiinni ajatuksien juuri kulkematta lähtöruudun kautta. Jonkin aikaa siinä silmiä lepuuttaessa mietin että mitähän silloin pitäisi tehdä jos herää saunasta pahasti dehydraatiosta kärsineenä. Tämän olisi jo pitänyt soitella muutamia kelloja, että nyt sitten pois saunasta. No ei, sekään ei auttanut että tiesin, että moisen ajatuksen olisi pitänyt herättää järjen juoksemaan, sen sijaan kävin pitkälleni lauteille.
Siinä sitten makoilin, jalat hieman koukussa koska saunani on kokoa “2+ henkilöä”, ja ajattelin lisää saunasta heräämistä. Kaiken lisäksi kiukaani ajastin ei toimi, eli se olisi päällä todennäköisesti siihen saakka kun sähkölasku erääntyisi liikaa. Joskus, silloin juuri kun sen ei pitäisi toimia, se kyllä on toiminut, eli kun saunaanmeno on viivästynyt liikaa, ja lopulta päässyt saunaan olen (yodaa), niin sitten se kyllä on sammunut se kiuas. Se mikä minut tässä, lievästi onnettomuutta/mokaa muistuttavassa tilanteessa pelasti, oli mukavuuden halu, eikä suinkaan kirkas järjen kilpajuoksun voitto. Totesin että siinä lauteilla on hieman hankala nukkua. En siis ihan nukahtanut, mutta melkein.
Se Sauna-teksti toivottavasti ilmestyy vielä piakkoin.

johannes toinen kommentoi:
Mä en muuten laita sun saunaa enää koskaan päälle. Mut onneks sulla on siellä se lämpötila aika alhainen jos ei löylyä heitä. Itse tuossa hyvin pienessä sievässä keksin kokeilla että toimisko toi mun monitori kun sunkin monitori toimi. Nyt on läpiveto päällä ja kämpässä haisee kuolemalta, miten tässä pitäisi nukkua, seuraava homma on kantaa monitori roskikseen, se haisee aika pahalle, mutta ei ole tulessa, kait.
johannes toinen kommentoi:
Nyt on monitori viety pois kämpästä, aivan vääränä päivänä, roskikset oli aivan ylitäynnä, no siellä *****n keskellä loistelee sitten. Kämpässä haisee läkin about siltä kuin oisi Kuraattori ollut saunassa pari päivää liian pitkään. Taidan mennä parille tupakalle.
Kuraattori kommentoi:
Joo, se mun toinen monitori tosiaan toimi, ja nyt se taas ei toimi. Toi on ihan hyvä idea joo, ilmeisesti karkas taikasavut sitten.
Tähän on taas pakko sanoa että hyvin sä vedät.