Päivä-arkisto: 10. Huh 2006 ↓

Oloni on kuin olisin herännyt valtavan pitkästä unesta. Kävelin äsken töistä kotiin, ja tuntui siltä kuin olisin sekoamassa. Ajatus siitä että olisin sekoamassa, sai minut ajattelemaan lisää sitä että olenko sekoamassa. Mikään ei tuntunut todelta ja katselin ympärilleni ihmeissäni että oliko tuo tuossa eilen tai missä mahdan olla kuitenkin koko ajan tietäen että missä olen ja mitä ympärilläni viimeksi tässä kohtaa oli ollut. Lähinnä tuo epätodellisuuden tuntu oli hämmentävää. Vieläkin, nyt kotiin päästyäni olen melkoisen ihmeissäni. Missä olin viimeksi?

Toinen näkökulma tämän päivän ajatuksiin töissä. Tuntuu kuin olisin mielisairaalassa ja yritän itselleni kertoa että kaikki on hyvin. Mutta sitten kliseinen elokuvamielisairaalalääkäri kertoo minulle omalla äänelläni, että taidanpa kertoa satuja vain siksi että luulen sen lääkärin haluavan kuulla juuri niitä satuja. Että olenko siis terve ja hereillä vai enkö ole ja juuri heräsin pehmustetusta huoneesta. Enää en ole sekaisin siitä yhdestä aiheesta, ihmissuhteista siis, vaan nyt olen vähän Lost tämän “heräämiseni” takia. Tai sitten nukun vieläkin ja luulen heränneeni. Niinkin on käynyt jopa oikeasti.

Enpä uskalla määritellä tuota “oikeasti” tuossa kohtaa. Huolestuttaa sekin, että jokin kohta päätäni kertoo minulle että tällainen oman ajattelun epäileminen on “siistiä”. Kuka täällä kaivaa kuoppaa ja kenelle, ja kenellä ovat kaikkien huoneiden avaimet?

Minkähän hiton takia, kun Outlook on päällä ja yritän sulkea MSN Messengeriä, niin tämäpä valittaa että yksi tai useampia ohjelmia käyttää Messengerin ominaisuuksia eikä siten sulkeudu ennen kuin nämä muutkin on suljettu. Outlook siis yksi niistä useammista ohjelmista. Eli, jos minulla on MSN Messenger päällä ja avaan Outlookin, niin en sitten voikaan sulkea Messengeriä sulkematta Outlookia ensin. WTG Microsoft! Lisää näitä perkeleitä ja ryhdyn opettelemaan Gimpin käyttöä ja opittuani riittävästi, eli noin 8 vuoden photoshop-käyttöä vastaavalle tasolle, voisin harkita linuxiin siirtymistä.

Ja tiedän että taskmanager sen saa suljettua, mutta eihän asioiden niin pitäisi toimia.

Eilen illalla nukkumaan käydessäni mietin taas itseäni. Tajusin ettei 30 vuoteen minulla ole ollut pakko tehdä mitään, ja tämä on luultavasti johtanut surullisen tehokkaaseen saamattomuuteen. Tottunut ettei mitään tarvitse tehdä jos ei halua.

Pyrin muuttamaan itseäni tältä osin. Epäoleelliset tekemiset pois, ja oleellisia tilalle. Esimerkiksi siivous on tuntunut epäoleelliselta tähän saakka, pyrin saamaan sen siihen oleellisten tekojen listalle. Kaikkea en toki ryhdy tähän luettelemaan, mutta pointti tuli jo esille.

Jos olen hieman sekaisin herkästi tai muuten en tiedä missä menen ja miksi, niin yksi selkeä syy voi olla se että olen elänyt sumun keskellä. Elämän tarkoitusta en tietenkään tiedä vieläkään, mutta sitä mikä minut saa tikittämään, sitäkään en tiedä, ja se tuntui ikävän tyhjältä. Haluan syntyä uudelleen, ja aion nyt yrittää vaikka epäonnistuisinkin.

Toivottavasti en synny tylsäksi aikuiseksi heti ensimmäisellä yrittämällä.

update: Täällä taisin olla samoilla jäljillä viimeksi. Ja siitä on yli vuosi. Ankaraa.