Inhoan lupailemista siitä syystä että inhoan joskus sitten lupauksieni pitämistä. Tosin, veljeni väitti olevansa yhtä laiska kuin minä, mutta saavansa asioita siksi tehtyä että lupaili sinne tänne niitä tekevänsä ja lupauksien pitäminen oli helpompaa kuin taistella laiskuuden avulla niitä vastaan. Eli siis, koska nyt kuvittelen olevani luonteenkehityskaaren siinä kohtaa, jossa pienetkin ponnistelut auttavat rohkaisevaan kierteeseen, aloitan yksinkertaisella anti-saamattomuustoiminnolla, eli vatsalihasliikkeillä. Määriä en mainitse, mutta mikäli projekti saa tulta alleen niin kuin metsäpalo, pyrin myös julkaisemaan toivottavasti ottamiani kuvia edistyksestä.
Se lupaus siis olisi sellainen, etten kirjoita blogilleni merkintöjä mikäli päivittäiset vatsalihasliikkeet ovat jääneet tekemättä. Tässä jää hieman pelivaraa itsellenikin, sillä päivä voi olla hiljainen muutenkin eikä siis merkinnätön päivä ole 100% todiste lipsuilustani. Myönnettäköön että maaliskuussa merkintöjä tuli 84, eli 31 päivälle jaettuna tasaisesti, mikä tosielämässä blogien täyttelyssä on harvinaista, tekee 2,7 merkintää PER päivä. Ja nyt huhtikuuta on elelty 11 päivää ja merkintöjä 45 tämä mukaanlukien… Eli, merkinnätön päivä… juuh…
Tämä lupaus saattaa olla turha, täysin turha, todella turha tai vain merkityksetön, mutta ainoa tarkoitus sillä onkin saada minut tekemään niitä hiton liikkeitä. Tiedän ettei kukaan teistä tule soittamaan ovikelloani kahden merkinnättömän päivän jälkeen, jotkut korkeintaan innoissaan toisivat kukkia ja lahjakortin johonkin Donitsikahvilaan, leikitään nyt vaan sitä että tällä saisin jotain aikaan.
