Päivä-arkisto: 17. Huh 2006 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Pääsiäiskuvista

Mainitsin ottaneeni runsaasti kuvia mökillä pääsiäisenä, valitettavasti näyttää siltä että suuri osa niistä mitkä kameran näytöllä näyttivät jopa hienoilta, taitaakin olla ihan perusvelliä. Tässä kuitenkin pääsiäissunnuntaina mökinrannasta lännensuuntaan kuvattu kuva. Kuva on otettu 19.30. Lisää kuvia tulossa kunhan ehdin sinne saakka.

Pääsiäissunnuntaina

________

Tagit:

Viimeinen aamu mökillä

Taisin jättää eilen merkinnän tekemättä, puoliksi tahallaan puoliksi vahingossa ja puoliksi laiskuuttani. Vatsalihakset tein kyllä silti, aamulla ja illalla, mutta nyt siihenkin tulee muutos kun kuulemma välipäivä olisi hyvä olla ja se on tänään.

4 iltaa vietin täällä mökillä, ja mökkipäiväkirjan mukaa edellinen kerta olikin tasan 2 vuotta sitten pääsiäisenä. Hieman useammin olisi aihetta kyllä vierailla.

Otin noin 200 kuvaa pääsiäisen aikana, sisältäen muutamia sarjoja samasta kohteesta, kuten kiukaan hiilloksesta pimeässä pitkällä valoitusajalla, sekä kiukaan hiilloksessa uhratusta Coca-colatölkistä otettu kuvasarja. Teen pääsiäiskuvista erillisen kuvasivun kun pääsen kotiin.

Hyvät pääsisäismaanantait joka toiselle.

________

Tagit: