Ultraviolet

Nyt kun sain tämän valmiiksi, tunnen tarvetta lisätä tähän alkuun varoituksen että tästä näyttää tulleen tähänastisista merkinnöistäni pisin. Ottakaa hyvä asento.

Ensinnäkin, pidin nimestä jo siksi, että siitä saa yhden kirjaimen, eli N kirjaimen lisäämällä toisen jopa hienomman sanan kuin tuo Ultraviolet, eli Ultraviolent. Toiseksi, halusin nähdä elokuvan siksi että siinä on Milla Jovovich ja ohjaajana on Kurt Wimmer joka ohjasi myös Equilibriumin. Tämän ohjaajafaktan tosin huomasin vasta elokuvan jälkeen, että ehkäpä se Milla oli se syy sitten. Ja tietty se että luvassa oli ryskettä. Eikä se ohjaajakaan mikään iso plus ole tässäkään leffassa.

No, haukutaan ensin. Leffa oli aivan paska. Tehosteet, mitä nyt ulkoilmakikkailuja tehtiin, oli huonoja. Näyttelytyö oli huonoa, Milla oli parhaillaan The Fifth Element elokuvan Leeloona ja sen siinäkin miten sattuu, sen jälkeen lähinnä kasvot ovat loistaneet. Muista näyttelijöistä ei kannata edes mainita mitään, sillä Millan lisäksi pääosassa oli satoja mallinukkemaisen vähän vastaan taistelevia antagonistin kätyreitä.

Sitten muutama kehu. Bodycount oli runsas, täyteläinen ja suuri. Tosiaan, Milla tappoi ampumalla tai miekalla siististi, vähän turhankin siististi paikoin, surmaamalla sellaisen määrän statisteja, että aivan varmasti moni joutui kuolemaan kymmeniä kertoja. Vastustajat eivät tuntuneet omaavan MINKÄÄNLAISTA, ei edes “huono-osumaan-hyvä-kuolemaan” roistojen ominaista taitoa ampua pitkään osumatta mihinkään ja sitten naps nirri pois. Nämä vain ampuivat ohjaajan suositteleman määrän luoteja ja sitten tabula rasa, lattialle odottamaan kohtauksen loppumista.

Toinen melko mielenkiintoinen efekti oli muistaakseni flat-dimension nimellä kutsuttu tapa jolla nämä vampyyrit saivat sullottua itseensä tavaraa. Esim aseita ja luoteja ja niin edelleen. Ilmeisesti iho/vaate toimi portaalina tms. En lukenut suunnitelmia niin tarkasti. Milla muun muassa latasi aseensa pitämällä kahvan/lippaan pohjaa rannettaan kohti, ja ranteesta suhisi vain luoteja molemmissa käsissä olevien aseiden lippaisiin. Kätevää toisaalta. Hauska one-liner oli kohdassa jossa Milla oli tunkeutumassa antagonistin tukikohtaan, ja näppärä aulassa oleva turvatarkistus osasi tutkia myös nämä flat-dimension piilottamat aseet. Aseita näytti olevan neljässä eri kohdassa peräkkäin satoja, ja automaattinen turvatarkistus totesi melko apaattiseen sävyyn “Many”. Se oli hauska kohta.

Elokuvassa oli myös yksi sellainen kohtaus, joka ensin tuntui tribuutilta erästä mielestäni legendaarisimpia ninjaelokuvia kohtaan, nimittän Shogun Assassin, joka sattumoisin löytyy myös hyllystä. Eli poika roikkuu kaivon päällä narun jatkona, ei siis hirtettynä vaan jatkona, ja sankaritarta uhataan sekä kymmenillä miekoilla, että pojan tiputtamisella, ja tässä kohtaa poika pudottaa tossunsa ja Milla ryhtyy laskemaan aikaa jonka se tossu putoaa, sitten tapellaan nopeasti ja sitten Milla pelastaa pojan ennen tämän osumista kaivon pohjalle. Muuten ihan hyvä, mutta jätettiin näyttämättä että se toinen tossu olisi kastunut, ja kaivo oli odotetun pojan putoamisen ajasta päätellen varmasti yli 50 metriä syvä, ja näin syvään kaivoon putoamisessa vauhti kiihtyisi niin paljon ettei mikään ihmenainen sitä enää pysäyttäisi. Okei, myönnetään että elokuvantekijät laittoivat Millan kädet savuamaan köyden aiheuttaman kitkan johdosta. Kuitenkin, jollain tapaa kohtauksen jälkeen se ei enää tuntunut tribuutilta vaan köyhältä ja tarpeettomalta kohtauksen amatöörimäisenä kopioinnilta.

Takaisin haukkumiseen, tuohon kehumiseen meni aivan liikaa sanoja verrattuna siihen kuinka vähän ajallisesti kehuttavaa materiaalia elokuvassa oli. Millan vaatteet ja hiukset osasivat vaihtaa väriä ilmeisesti tahdon mukaan, se oli alkuun ihan näppärää mutta siitäkin tuli aivan turha kikkailun väline joka turhautti loppua kohti. Toki Millaa oli mukava nähdä eri värisillä hiuksilla varustettuna. Sitten, kehyskertomus oli todella onneton, niin onneton etten edes ryhdy sen liiskaamiseen. Ihmiset metroissa ja oikeastaan joka paikassa, sivulliset siis, olivat liiaksi ohjeistettuja tai/ja todella paskoja näyttelijöitä. Heidät on luultavasti hankittu sieltä jostain kurssilta, minkä läpäisseet henkilöt ovat edelleen elokuvan historian pohjalla kun luetellaan näyttelijäkykyjä. Eli nämä ovat siellä pohjan alla. Myönnetään kyllä ettei sivullisten tarvitsekaan olla hyviä, mutta ei niiden nyt näin paskojakaan tarvitsisi olla.

Nyt alkoi tuntumaan että haukkuminen, jota huhujen mukaan kritiikiksikin kutsutaan, ei lopu milloinkaan joten jatkan vielä sen aikaa. Tosiaan, oli tipalla etten unohtanut erästä seikkaa joka oli myös täysin vailla perustaa, puhkikulutettu, väärin, turha ja muutenkin mielestäni mauton, eli se, että hallitusta/ylintä valtaa käyttävää tahoa kuvattiin taas jollain tapaa kirkollisjohdannaisena. Päämaja oli valtavan ristin muotoinen, pääantagonistin titteli oli Vice-Cardinal ja kaikkea muuta kirkkoviittausta oli aivan liikaa. Kirkko olisi ihan hyvä pääpirun taustavoima ja juonittelija kuten esimerkiksi Kolme Muskettisoturia-elokuvassa, mutta kun tässä elokuvassa se ei ollut kirkko vaan kirkon wannabe-lookalike and not even so, niin en pitänyt juuri yhtään enkä senkään vertaa.

Jahas, näitä tulee mieleen ihan ilman toista katselukertaakin, onneksi, eli, elokuvaan yritettiin aivan suotta saada pisara kaksi inhimillisyyttä sillä, että Millan näyttelemä Violet oli tietenkin ollut raskaana mutta menettänyt lapsensa ennen tämän syntymää ja sitten siitä saatiin äidillinen motivaatio suojella poikaa jonka olemassaolo ei ollut oikeastaan mielestäni mitenkään kriittinen elokuvan kannalta, ei varsinkaan juonellisesti, mutta jonka suojelemiseen koko elokuva keskittyi. Onneksi tässä elokuvataiteen tuotoksessa näitä hempeily/vast. kohtia ei ollut montaa. Ajattelinkin alun käynnistysrymistelyn kohdalla että no nyt kun ei mene käsikirjoittaja eikä ohjaaja koskemaan säätöihin vaan antaa valua tätä tahtia, niin avot johan on pätkä, mutta se oli tosiaan sitten se alkupätkä vain.

Niin aivan tosiaan, alussa Milla/Violet tunkeutuu johonkin lääketieteelliseen huipputarkkojen turvatarkastuksien suojaamaan paikkaan ja ikään kuin perillä sitä paikkaa, alkaa hälytyskellot soimaan ja statisteja ropisemaan. Reitti sinne perille oli niin putkijuoksua ja läpi korostettua turvallisuutta, että kun ne hälytykset älähti päälle niin tuli mieleen että minkä takia ei niinkään yksinkertaista asiaa kuin kaikkien ovien sulkeminen tullut kenellekään mieleen. Aivan kuin mikroaaltouunin amerikkalaisesta käyttöohjeesta sekin pakoiluhölmöily. “Juu kyllä meillä saa olla tyhmä, tuotteen/palvelun/nautinnon tuottaja on pessyt kätensä asiasta”.

Noin, en jaksa nyt sitten enää. Jos jaksoitte lukea loppuun, niin bravó.

Porkkanamerkkejä^TM:

Yksi Millan nätistä naamasta, toinen mukavan suuresta bodycountista.