Oldboy elokuva

Etelä-Korealainen Oldboy (2003) tuli vihdoin katsottua. Ja enpä kyllä katso taas vähään aikaan aasialaisia elokuvia. Ei siksi että olisivat huonoja, vaan siksi että tämä tapaus oli taas hieman rankemman puoleinen.

Mies joutuu eräänlaiseen vankilaan 15 vuodeksi ilman että hänelle kerrotaan syytä, ja vapauteen päästyään hän etsii syytä. Ja sen enempää juonesta ei oikeastaan voi tai kannatakaan kertoa etukäteen. Tässä tapauksessa länsimaalaiset “rankat” toimintaelokuvat eivät ole rankasta kuulleetkaan. Enkä nyt tarkoita jatkuvaa ammuskelua tai kovia otteita, Oldboy on käsitteellisesti ehkä rankin elokuva minkä olen nähnyt pitkään aikaan.

Suosittelen kyllä mikäli vain ei jälkeenpäin ole kovin paha mieli. Aasialaiseen tyyliin elokuva on hidastempoinen ja joiltain osin kulttuurillisesti käsittämätön, mutta kyllä se oikein hyvä elokuva on. IMDB pisteet 8.3/10 (22,535 ääntä) ja #250 listalla sija 117 kertoo sekin edes jotain. Jostain syystä lähes kaikissa IMDB:n listaamissa ikäsuositusmaissa tämä on K-18, ja syystä, mutta Suomessa vain K-15.

Elokuvan vielä kestäessä ajattelin että tästä riittää elokuvamerkinnäksi pelkkä “Katsoin Oldboy-elokuvan ja nyt jotain muuta.” Elokuvan nähneet saattavat ajatella minun hieman maalailevan tässä muuta kuin kangas antaisi myöten, mutta subjektiivinen kokemus on ainoa oikea tapa kertoa näkemästään elokuvasta, ja tuo yhden lauseen pituinen tapa olisi ollut yhtä täsmällinen kuin tämä hieman pidempikin, mutta ehkäpä se olisi auennut vain tämän nähneille.

Dae-su Oh: Even though I’m no more than a monster – don’t I, too, have the right to live?

Älkää vuokratko treffielokuvaksi.

update: Olin unohtanut porkkanat. Tässä nämä.

PorkkanamerkkejäTM:

Yksi näyttelijätyöstä, yksi onnistuneesta aiheen ja juonen käsittelystä ja kuljetuksesta. Kaksi tulee sitten tunnelatauksesta ja “huh huh”-efektistä.

________

Tagit:


Kommentoi

(Vaaditaan)