MM-jääkiekko

MM-jääkiekkoturnauksen logoTiesin että MM-lätkä pelataan taas tänä keväänä. Aina se on keväällä. Olin lukenut hieman iltapäivälehdistä NHL-pudotuspelien sujumisesta ja siitä ketä sieltä olisi saatavilla Suomen joukkueeseen, ja muun muassa ilahduin kun Peter Forsberg ei osallistu kisoihin ja niin edelleen.

Mutta nyt, silmäni osuivat ensimmäistä kertaa päivämäärään, ja se osuu jo ensi perjantaille, siis kisojen alku. Torinon arvokisaturnaus oli karmea pettymys ja muistan siitäkin turnauksesta hienoisen vapinan käsilläni miettiessä että kestääköhän tässä nyt ilman ensihoitajaa kolmanteen erään tms. Arvoturnauksien katsominen on ollut minulle niin pitkään kuin muistan niitä katsoneeni, muutakin kuin penkkiurheilua, se on ollut henkisesti uuvuttavaa.

NHL-kauden takia huiput jäävät pois näistä MM-kisoista, mutta arvoturnaus on arvoturnaus ja olin jo haudannut kaikki nitroni takapihan omenapuiden juurille. Tämä tulee hieman nopeasti taas.

Tämän piti olla tässä tältä tykytykseltä, mutta lisään nyt vielä lohkojaon. Minkä hiton (lisää tähän voimasanoja) takia taas käy näin. Suomi, Tsekki, ja sitten Slovenia ja Latviakaan eivät ole aivan heittopusseja, mutta sitten Ruotsi, Sveitsi, Ukraina ja Italia. Torinossa Ruotsi taas pääsi hieman helpolla välierissä, nyt ei alkulohko näytä taas kovin haasteellisilta Ruotsin kannalta.

Totta toki on että kaikki pelit pitää voittaa, mutta kun Suomi-poika ei osaa voittaa sitä tärkeintä, niin minkäs teen. Ah, voi tätä turnausta taas.

Group A Group D Group B Group C
CZE CAN SWE SVK
FIN USA SUI RUS
LAT DEN UKR BLR
SLO NOR ITA KAZ

Ja niille ketkä käyttäisivät nimimerkkiä “epätietoinen”, en ole lätkäfani, en kannata yhtäkään kotimaista joukkuetta, paitsi aina on kiva jos Jokerit, TPS, Tappara, Kärpät, HIFK tai joku muu bändi ei pääse pudotuspeleihin. Arvoturnaukset on mun teekuppi jääkiekon osalta.

________

Tagit:


3 kommenttia

  1. Olivatkos ne Torinon kisat, joita tsiigailtiin teikäläisen luona Pahan Humanistin kanssa? Ihan hyvä meininkihän silloin oli, vaikka en minäkään mikään penkkiurheilija ole. Ehkä fiiliksen teki urheiluspektaakkelin lisäksi hyvä seura ja sopiva määrä olutta edessä ja jääkaapissa.

  2. En muista lainkaan. Mutta niin teki.

  3. Kyllä se niin on, että Suomi-Ruotsi -pelit aiheuttavat aina muutamia pieniä sydänkohtauksia täälläkin. Huh. On se tätä.

Kommentoi

(Vaaditaan)