Päivä-arkisto: 8. Tou 2006 ↓

Hankin kokeiluversion Corelin Painter IX ohjelmasta. Ja voi että sentään, se on nimenomaan sivellinmaalausohjelma. Nimi ei sinänsä johda yhtään harhaan. Ohjelma simuloi jopa vesivärien imeytymistä ja leviämistä paperille. Joko uppoudun kyseiseen ohjelmaan täysin ja seuraavan maalauksen ilmestymiseen menee kauan, tai sitten tuskastun ja pitäydyn maalaamiseen mahdollisesti paljon rajoittuneemmin soveltuvassa photoshopissa, ja omasta valinnasta ja kärsivällisyydestä riippuen, joko melko runsaasti opiskelua tiedossa, tai mahdollista taiteellista omaehtoista rajoittumista yhden ohjelman käyttämiseen. Kumpikaan ei valtavasti houkuttele oikeastaan.

Voi perkele. Niin, PDF-manuaalin sain myös käsiini, vain 417 sivua sentään, mutta inhoan manuaalien lukemista monitoreilta, nyt mietinkin että kehtaisikohan tuon tulostaa työpaikan kaksipuolisesti tulostavalla värilaserilla

Jollain lailla, 10 vuotta Adoben Photoshopia käyttäneenä (harrastuspohjalta tosin) uuden ohjelman opettelu ahdistaa. Värit on tietenkin samoja ja niin edelleen, mutta rutiinit ja tuottavuuden optimointi vie taatusti oman aikansa. Enkä ole varma onko maalaamiseen paremmat ominaisuudet sen arvoista että säntillisesti pyrkisin oppimaan tuota Corelia, vai tyssääkö koko homma siihen että sohellan aikani jotain ja erheellisesti totean itselleni että paska softa.

Corel Painter ohjelmasarjan tuttuja lukijoista yksikään? Kommentteja? Ja jos joku tuntisi sekä Corelin että Adoben ohjelmia, vertailevat kommentit olisivat myös enemmän kuin tervetulleita.

Karita Tuomolaa googlella hakiessa tämä blogi on jo etusivulla. Huokaus, jokohan olisi aikaa laittaa mainoksia kehiin, ja sellaisia joista saa rahaa jokaiselta mainoksenlatauskerralta, eikä vain pay-per-click tyyppisiä.

Näin olin kirjoittanut aiheen luonnosta tehdessäni huhtikuun toinen päivä. Nyt yli kuukausi sen jälkeen, voin todeta että enää haku “karita alasti” googlella ei anna blogiani ensimmäiseksi. Tämä johtuu siitä että lisäsin otsikkotietoihin googlea varten ohjeeet sivuuttaa – ei sivuttaa – koko blogini. Ei linkkien seuraamista, ei välimuistitusta, ei juuri mitään.

Nyt näyttää siltä että vain Refer-sivuni näkyy tuolla “karita alasti” haulla joten toivottavasti nyt sitten eniten sivuiltani ladatut merkinnät jäävät rauhaan. Kuten Merten sanoi, blogi ei ole tietopankki hakukoneilla tietoa hakeville. Ei ainakaan minun blogini. Lukijamäärät tilastoissa luultavasti hieman pienenevät, mutta epäilenpä että googlella tänne tulevat juurikaan lukevat ensimmäistä näkemäänsä sivua pidemmälle. Tervetuloa tänne haluavat, tänne eksyvät – sori nyt vaan jos ette löytäneet etsimäänne.

Myrskyä pakoon

Tämä kuva tuli jälleen tehtyä mielentilan mukaan. Julkaisuajankohta näyttää olevan muutamia päiviä tämän tekemisen jälkeen, vähintään. Ja juu, taas “maalaus”, näitä on vielä yksi tämän jälkeen valmiina odottamassa, mutta eihän näitä mestariteoksia viitsi blogia täyteen laittaa joten joutunen odottamaan tuon toisen valmiin kanssa hieman.

En pidä romanttisista elokuvista, se tähän alkuun on alustettava. Yleensä siis en pidä niistä. Ehkä yksinolemisen “etuja” ettei aina huvita katsella kuinka satumaisesti ihmiset löytävät toisensa.

Love Actually oli itseasiassa kokoelma erilaisia tilanteita jotka liittyvät rakkauden löytämiseen. Itse asiassa mikäli mistään näistä tilanteista olisi tehty oma elokuvansa, olisi tuloksena ollut siirappia. Voisi sanoa että tämä oli kokoelma kliseitä.

Pidin siitä silti, koska eri tapauksia oli riittävästi, ei yhden elokuvan aikana mihinkään pureuduttu niin paljoa että se olisi alkanut sitkostumaan, vaan juuri sen verran että asia tulee ymmärretyksi ja sisäistetyksi.

Kaverin vaimoon rakastuminen, poliitikon rakastuminen sihteeriin, kirjailijan rakastuminen ulkomaalaiseen kotiapulaiseen, pojan rakastuminen ulkomaalaiseen luokkatoveriin, perheenisän loiva hairahdus sihteeriinsä, työtoverin rakastuminen toiseen työtoveriin ja silti veljensä hoitamisen valinta tämän rakkauden sijaan, yltiöoptimistinen matka Yhdysvaltoihin ulkomaille xenofiilien löytämisen toivossa, ja sitten vielä ehkä hassulla tapaa omituisimpina parina, ilmeisesti pornoelokuvan stand-in vastanäyttelijät ihastumassa toisiinsa.

Näistä tilanteista elokuva kertoo hyppien melko sujuvasti tilanteesta toiseen ja asioiden kehittyessä melkolailla painostamatta tai mitään väkinäistä pusertamista tarinalta tai näyttelijöiltä. Elokuvan juoni ei oikeastaan vie tarinaa minnekään vaan näyttää miten tosiaan hieman klisekokoelmalta tuntuvat tilanteet purkautuvat “romanttinen komedia” kategoriaan sopivalle elokuvalle tyypillisesti.

Olisi voinut kuvitella että taas tällainen rakkaushalihali-elokuva rakkauden pintaa raapaiseva elokuva olisi tehnyt yksinäisyyden läheisesti tuntevan kolmikymppisen aiempaa happamammaksi ja hitusen ahdistuneemmaksi, mutta jostain syystä niin ei käynyt ja se oli miellyttävä huomata. Olen kai tajunnut että vaikka ohi ajaisi vartin välein Jaguareja ja Porscheja ja Rolls-Royceja ja vielä pari Bentleytä, niin ei se tekisi omasta autostani yhtään huonompaa. Jos minulla edes olisi autoa siis. Huono vertaus tiedän, mutta tarkoitan tällä vain sitä, että ainakaan tämän elokuvan aikana muiden onnellisuuden tavoittelu ja sen saavuttaminen ei vähennä omaa, myönnettäkään vähäistä, onneani.

Muutama sana vielä sitten muuten elokuvaan liittyen. Näyttelijöinä oli varsin kattava kaarti sekä puolikuuluisa että tähtinäyttelijöitä. Liam Neeson, Alan Rickman, Emma Thompson, Hugh Grant, Billy Bob Thornton ja Keira Knightley… no juu tuota, Keira on söpö ja Hugh ei ehkä muuten kuulu suosikkeihini koska hän on tahtomattaankin imelä, mutta juu, Keira lisää ihan hieman näitä nais-pisteitä tällekin leffalle. Näyttelijäsuoritukset olivat kautta linjan eheitä, Hugh Grantia lukuunottamatta joka ei tuntunut tuovan mitään uskottavuutta rooliinsa.

Tosiaan vielä, Thomas Sangsterin roolihahmon Samuelin keskustelu isänsä Danielin (Liam Neeson):

Daniel: No, tiedätkö – luulin, että se olisi jotain pahempaa.
Sam: [epäuskoisena] Pahempaa, kuin olla rakkauden piinaama?.

Tuo tuntui jotenkin niin todelta, omakohtaisestikin asian tietävänä, että moni asia on järjestelykysymys, mutta tämä ei taida paljoa olla, ja sekös joskus tekee tilanteista suorastaan tuskastuttavia. Ylläoleva oli yllättävän elämänläheinen toteamus kouluikäiselle pojalle.

Porkkanamerkit™:

Yksi lähtee siitä että Hugh Grant oli elokuvassa Hugh Grant eikä käsikirjoituksen pääministeri ja siitä että eri rakkausjutut olivat tosiaan kaikki ehkäpä liiankin kliseitä. Hyvä elokuva kaikista ja kaikesta huolimatta.

Tämänkin elokuvan jälkeen, jos uskoisin asioihin, uskoisin että myös omalle kohdalle putkahtaa jostain joku enkeli pelastamaan yhden niistä asioista joihin haluaisin uskoa, eli uskon rakkauteen.

Katsoin juuri Alan Wake nimistä peliä hieman tiiserin tyylisesti esittelevän videon. Täytyy kyllä kehua että se vähä pelejä mitä Suomessa tehdään on mielestäni hyvin kansainvalistä vertailua kestävää.

Remedy on jälleen asialla, eli siis sama lafka joka teki Max Payne pelit. Tämä peli on tekijöidensä mukaan psykologinen toimintatrilleri, ja tuo 2.25 kestänyt video toi sitä tunnelmaa kyllä mukavasti esille. Sen lisäksi siis että suomalaiset ovat saaneet erittäin näyttävän näköistä jälkeä aikaiseksi, niin vaikuttaisi siltä että vihdoin on juoneenkin satsattu riittävästi. Ilmeisesit Max Payne2 pelin myynnistä lohkesi kehitystyötä tukemaan riittävästi likdviditeettiä.

Pelien ystävänä tätä julkaisua odotan kyllä kovasti.