Päivä-arkisto: 16. Tou 2006 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Virtual Server päässäni kaatuu

Tuntuu että päässäni pyörii useampia virtual server-systeemejä. Hyviä fiiliksiä ajavat virtuaalipalvelimet tosin tuntuvat olevan microsoftin käsialaa, ja masentumiseen tai vaikka laiskuuteen liittyvät palvelimet ovat vakaata *nix-pohjaa.

Taas tuntuu masennus iskevän päälle, ja vaikka tiedän että boottaus pitäis toimia, niin mitään en tee eikä mitään tapahdu. Nämä alakuloiset ja melankoliset aiheet pysyvät kyllä kuin itsestään toiminnassa, mutta mikäli mitään mukavaa tapahtuu, niin silloin tuntuu bugi ominaisuus tekevän tepposet ja se osa clusteria tippuu pois päältä.

Ärsyttää myös kovasti se, että tiedän kykeneväni haihduttamaan moiset virhekoodirivit, mutta samaan aikaan tuntuu että miksi niin pitäisi tehdä. Tuntuu rasittavalta ja jollain tapaa jopa ahdistavalta tietää mikä olisi oikein tehdä. Miksi koskaan se helpoin ratkaisu ole samalla oikein ratkaisu.

Tiettyjen asioiden tiedostaminen ei tee niiden tiedostamisesta silkkaa nautintoa. Enkä nyt jaksa näköjään tätäkään näkökulmaa pääni sisään hahmottaa tämän paremmin. Töihin kävellessä oli kyllä maailma niin pieni ja ahdas että mikäli se olisi pannukakku, olisin kävellyt reunan yli enkä olisi edes huomannut tehdä asialle mitään.

________

Tagit:

Pensselin Kapinalle uusi

Linkki

________

Tagit:

Nainen, lähtisitkö?

Nainen, lähtisitkö kanssani:

a) Pitkälle illalliselle?
b) Pitkälle illalliselle eri kaupunkiin?
c) Pitkälle illalliselle eri maahan?
d) Pitkälle illalliselle eri maanosaan?
e) Pitkälle illalliselle muualle, minne:________?

________

Tagit:

Blitzkrieg2 Liittoutuneet

Pelasin sitten Blitzkrieg2 pelin Liittoutuneiden kampanjan loppuun. Koska säästelin tehtäviä niin, että pyrin tekemään vain yhden päivässä, tuntui kampanjan kesto juuri sopivalta. Myönnän että loppua kohti tuli pieni ryntäys eikä tehtävä per päivä tahti oikein pitänyt enää.

Nyt on menossa Akselivaltojen kampanja. Harmittaa ihan pikkaisen kun Saksalaisten tapa nimetä tankkinsa oli mielestäni melko kummallinen, tai siis, en tajua niistä mitään. Tiger on silti telaketjujen kuningas. Hiiop! (Lunttasin tässä kohtaa pelin sivuilta ja sain huomata tuon nimeämiskäytännön olevan selkeämpi kuin luulin. Versionumeroa vaan korotetaan ja mitä suurempi versio oletettavasti sitä parempi tankki. Toinen Hiiop! )

Pz. VI E Tiger Heavy Tank
Pz. VI E Tiger Heavy Tank

________

Tagit:

E.T. asuu täällä

Siis, otsikko on vähän huti ehkä, mutta, silti, olin äsken laittanut pekonia pannulle mukavasti tirisemään, ja tulin käymään olohuoneessa ihan normaalisti. Takaisin keittiöön mennessäni, keittiön ikkunan peitti kokonaan hetkeksi jokin valkoinen taso josta tuli ensin mieleen käsittämättömän tiheä, lähes kiinteän olomuodon tiheyttä vastaava sumu, sitten kun äimänkäkeilyni jälkeen tajusin mistä oli kyse, ajattelin että taloni on ympäröity E.T.-elokuvan tyyliin suojakelmuilla ja kohta tulee astro- ja ehkä kosmonautti etuovesta ja makkarin ikkunasta sisään.

Keittiön ikkunan edestä ajoi niin suuri kuorma-auto että en nähnyt yläosaa lainkaan, ja se kuorma-auto oli juuri sopivalla hetkellä ohittamassa ikkunaani etten nähnyt edes ohjaamoa. Pelkästään valkoisen pinnan. Tunne tuosta oudosta ikkunanpeittymisestä oli epätodellisen epätodellinen. Se kun kerrostalohississä aivot ja jollain tapaa kroppakin laskee kerrokset väärin ja on astumassa pois hissistä mutta hissi jatkaakin matkaa, se tunne on lähellä tuota epätodellisuuden tunnetta. Mutta ei ihan kauhean lähellä.

Tämä oli niitä harvoja tilanteita jossa sanon ääneen “ohhoh vau mikä oohhhohh” ilman että tarkoituksena on hämmentää muitakin kuin itseäni. Ja tietenkin oli pakko jakaa tämä jokaiselle lukijalle erikseen. Onneksi olkoon, olet ensimmäinen.

________

Tagit:

Liian vanhat mainokset

Nii-in, tottahan se on, meillä Suomessa on liian vanhat mainostokampanjapäättäjät. Elisa etunenässä mainostaa uusia kytkykauppojaan vedoten Suomen liian vanhaan puhelinkantaan. Tästä aiheesta avauduin Janin mainiossa merkinnässä, hetken pohdin oman merkinnän tekemistä kommentin tilalle, mutta päädyin jatkamaan tuonne keskustelua, ja viittaan tässä nyt sitten sinne.

Meni näköjään 500 merkintää rikki jo tuossa äitienpäivämerkinnässä. Tällä tahdilla tuhat on ennen lumien tuloa puhki.

________

Tagit: