Mukavat ihmiset

Mielestäni mukaville ihmisille sanotaan aivan liian harvoin että nämä ovat mukavia. Tai sitten se olen vain minä, koen ainakin että huomattavasti useammin, ehken sentään saturaatiotasolle asti, mutta kuitenkin nykyistä useammin voisin mainita asiasta ihmisille joita pidän mukavina.

Jotkut osaavat olettaa/havaita että tuo tai tämä pitää toista, sitä havaitsijaa/olettajaa siis, mukavana, mutta kukapa nyrpistäisi nenäänsä vilpittömästi ja avoimesti esitetylle asialle jonka sisältönä on pyyteetön ja puhdas “Sinä olet mukava ihminen ja pidän siitä”.

Niinpä siis, kerron teille, niistä siis jotka tunnen/tiedän jollain tapaa, hyvät lukijani seuraavaa. Koskapa kerron asiani jokaiselle erikseen, muut kuin nimensä tunnistavat saattavat kokea pienoista toistoa.

Johannes toinen, sinä olet mukava. Myös joskus. ;)
Tukiopetuslapsi, sinäkin olet mukava, jopa useimmiten.
Hurina, sinä ainakin olet mukava, myös viimeksi olit mukava.
Jani, sinä olet kanssa oikein mukava.
Hani, sinä se muuten oletkin mukava, oikein mukava.
Satsmann, mukava olet kyllä sinäkin, vaikka lopetitkin dokaamisen.
SusuPetal, mukava juu, kyllä, myönnän.
Tinka, oikein mukava myös.
Zig, oikein tosi mukava, jätte mukava.
Sun Äitis, luultavasti yksi Mukavat Inc. perustajista.
Neo, uskon että olet mukavampi kuin vielä edes tiedän.
Marinadi, sinäkin olet mukava, vaikka todisteita siitä saakin lukea enemmän muualta kuin täältä.
BlackAngel, niin, kyllä sinäkin olet mukava. Ja tiedätkin sen kyllä.
edit:Sugar, sinäkin olet mukava, anteeksi kun unohduit tuosta julkaisuhetken listasta.
edit2:Sugar, lisäsin sut muuten tuohon sivupalkkiinikin. Nyt jo ;)

Ja jotta ei kukaan olisi toisten silmissä parempi, näinkin toki kyllä on, minunkin silmissäni, niin väitän ettei tämä ole missään muussa kuin entropisessa järjestyksessä. Ja huomatkaa, muutkin, jos nimesi jäi tästä pois, se ei tarkoita että olisin sitä mieltä että juuri sinä et ole mukava, vaan se tarkoittaa vain sitä etten minä sitä vielä tiedä. Lisäksi, pyrin listaamaan sellaisia nimiä joiden tiedän tätä blogia lukevan.

Okei, muutamia on sellaisia jotka voisin tähän toki lisätä, mutta kun nyt en oikein voi rajattomasti… tai no siis voisinhan minä, jatkaa, mutta kun tämä nyt oli ehkä tarkoitus olla sellainen lista jolle päätyneiden tietoon erikoisesti halusin tuoda tämän asian. Jos koet että jätin sinut töykeästi listan ulkopuolelle, olet täysin vapaa ajattelemaan että MINÄ en ole mukava, mutta se perustuu omaan kokemukseesi tästä asiasta, ei minun.

Pieni lisähuomio tähän loppuun, ilokseni huomasin ettei miesten osuus listassa ollut edes kolmasosaa, hyvä te mukavat naiset! ;)

________

Tagit:


11 kommenttia

  1. No, mutta tämähän oli mukavaa :) Mutta tietysti mukavat ihmiset tekevät tällaisia listoja :) Kiitos!

  2. Tänx. Ja rait bäk ät juu.

  3. Kiitos mukavasta listasta/listauksesta!

  4. Jotenkin pisti heti silmään kuka oli mukavan listan ykkösenä, myös joskus. Niin eihän sillä sijoituksella ollut mitään merkitystä, jotenkin minun silmässäni tietenkin sillä on merkitystä. Ihan vaan palatakseni asiaan, muistelen sanoneeni moneen otteeseen että blogin kirjottaja on mukava henkilö, pelastanut jonkun köyhän opiskelijan Tuskan esim…

    Ihan hauska tämmönen täysin erilainen teksti välissä. Aloin oikein hymyilemään.

  5. Voi mahoton! Tämähän oli mukava ylläripylläri heti aamuun! Kyllä kannatti klikata tämä blogi ekana auki.

    Ja ettei tärkein unohtuisi; samat sanat, kiitos! Ei kai täällä muuten ramppaiskaan, heh.

  6. Sinäkin oot kyllä beuboi! Ainakin kun oot pari pertyä maistanut ;)

  7. *lentopus*

  8. No mutta täällähän on päivän paras postaus. Sinäkin saatat osoittautua mukavammaksi kuin vielä tiedänkään. Kukaan joka tykkää mango-melonijäätelöstä ei voi olla kuin mukava :)

  9. Mä olen miettinyt.. ja päättynyt tulokseen että kuuleppas K, sinä se muuten oletkin mukava, oikein mukava. ;)

    Oli pakko kiusia heti aamusta.. *lällää*

    Kiitti ja haleja.. täältä Lapista. Mulla on hammaspeikko. En ole löytänyt sitä vielä, mutta se kävi yöllä. Prkl. Lupaan taistella. Tai sit.. mun pienet ihanat hampaat jääty täällä arktisessa ilmastossa kun hymyilin liikaa. Hih :)

  10. Ääh, sait minut punastumaan :) En mie niin mukava oikeesti ole, ei kannata uskoa kaikkea, mitä muiden blogeissa kirjoitetaan :D

    Kiitän niiaten (sillä lailla, kun todistusta opettajalta noudettaessa), ja samoin totean, että melkoisen mukava olet, käytöksestä täysi kymppi!

  11. Kiitos jokaiselle mukavalle lukijalle! Koitan noudattaa tätä linjaa myöhemminkin, ja jos vaikka uusia “yllätyksiä” ja kohteliaisuuksia saisin bitti-ilmoille toistekin.

Kommentoi

(Vaaditaan)