Jottei nyt aivan jää säätämättä tämäkään päivä, lisäsin 25-viimeistä-sivulle TOP-listoja Winamp-tietokannasta. Top25 bändiä, biisiä ja albumia soittokerroista laskettuna. Tämä ei nyt oikeastaan ollut kovinkaan säätö, sillä tuota varten on ollut jo jonkin aikaa skripti valmiina. Lisäsin sen vasta nyt siis kuitenkin tuonne hienolle tilastosivulle.
Ja sitten pitääkin suunnata kohti Sauna Open Airia, tämän päivän merkinnät luultavasti tässä.

Satsmann kommentoi:
Kyl sieltä vielä jotain irtoaa parin perrtn jälkeen kun päästään fiiliksiin
Tukiopetuslapsi kommentoi:
Nyt voi virallisesti sanoa, että Kuraattorilla on lähtenyt tilastointimopo pahasti lapasesta.
Kuraattori kommentoi:
Äläs nyt vielä, tuohan on vielä sitä tilastointia jossa ei ole tarvinnut kuin summailla lukuja, olin tässä ajatellut että jospa laittaisi sellaisiakin että millä biisillä on pienin aikaväli soittokertojen välissä, tai mitä biisiä kuunnellaan biisin kestoon suhteutettuna eniten esimerkiksi vuorokauden aikana.
Ei siinä mitään, yllytä vaan
Tukiopetuslapsi kommentoi:
Kumpi meistä rupesi tekemään tilastointihärveliä ensin? Lähtikö tuo liikenteeseen siitä nyt soimassa-härpäkkeestä?
(Jos se olin minä, niin lupaan soimata itseäni pienen hetken.
)
Kuraattori kommentoi:
Tuota, tässä taisi olla sellainen historia, että ehkä se olin minä joka teki sen Nyt-Soi härpäkkeen, mutta se ei sisältänyt mitään tilastointia. Se tilastointi tosiaan oli siellä teilläpäin ensinnä. Soimaappa nyt sitten hetki.
Tukiopetuslapsi kommentoi:
Juu, olen tuhma ja houkuttelen muita paheiden teille.
katumus- ja itsetutkiskeluosuus:
Lord, grant that my discovery may increase knowledge and help other men. Failing that, Lord, grant that it will not lead to Man’s destruction. Failing that, Lord, grant that my article is published before the destruction takes place. Amen. (1
[räplää rukousnauhaa] There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet. There is no god and Dirac is his prophet.
Noin, nyt on katumusharjoitukset suoritettu ja voidaan palata normaaliin päiväjärjestykseen.
(1 Walker Percy: “Love in the Ruins: The Adventures of a Bad Catholic at a Time Near the End of the World”