Päivä-arkisto: 14. Kes 2006 ↓

Ihmissuhteen luominen on kuin hiusten kasvu ja kasvatus.

Yksin oleminen on millin siili, suhdetta ei edes ole joten hoitaminen on todella helppoa.

Ihastusmisvaiheessa saattaa harkita muutaman hiustenleikkuun väliin jättämistä, vaihtaa villin vaihteen pykälään ja kuvittelee millistä senttiin hiuksien kasvun olevan jotain mitä on aina kaivannut.

Kun ihastuminen alkaa olla niin sanotusti plakkarissa ja voi sen millinkoneen jo raijata vintille, hiukset kasvaa jo vapaammin, kunhan suunnitelmiin ei eksy sivusta yllättävä naisparturi joka saa peruutusvaihteen rikkomaan hienon kasvatusjakson.
Tässä vaiheessa hiukset ovat sen mittaiset, ettei niitä oikein saa kiinni, saattavat heilua silmillä ja niiden hoitoon menee jo enemmälti aikaa. Kuitenkin tavoitteena on selkeästi pitkät hiukset, joten vaivaa nähdään suhteen hoitoon.

Pitkät hiukset, silloin jo luultavasti asutaan yhdessä tai ainakin autolaina kuvitellaan yhteiseksi. Hiukset saa palmikolle tai ponnarille ja hoitamista edelleen vaaditaan mutta koska pitkiä hiuksia rakastetaan, niihin kiinnitetään huomiota ilman että mielletään suhteen hoito rutiiniksi.

Joskus voi kyllä käydä ikävästi ja pitkä hulmuava kihara leikataankin juuresta poikki ja joko kasvatus alkaa uudestaan tai ainakin siinä pidetään taukoa.

Sitten on niitä joilla on kokopään kalju kerta toisensa jälkeen, muutaman innostuneen millin siilin jälkeen, joka katoaa joskus jopa tuskallisesti nyppien.

Pitää lopettaa kohta nämä vertauskuvajutut.

Mikäli ajaa bensa-rekalla seinään niin että se syttyy tuleen ja lopulta räjähtää, käräyttäen kuskin näpit pahemman kerran, voi lopputulosta ajatella kahdesta näkökulmasta.

Mikäli on ajettu suoraa tietä koti tuota seinää, täysin virkeänä, hyvillä ajotaidoilla varustettuna hyvällä säällä ilman ulkoisia tai sisäisiä häiriötekijöitä, voidaan tilanteesta olla hyvinkin pahoillaan ja kuljettaja saattaa ahdistua ja masentua niiden näppien kärähtämisen lisäksi.

Mikäli sen sijaan on hieman toinen silmä kiinni, väsyneenä ja ajatuksissaan, auringon ja kuun molempien häikäistessä ja tie mutkainen alppiserpentiini ja sitten tapahtuu tuo kohtalokkaalta vaikuttava törmäys jossa näpit palaa iloisesti roihuten ja kuljettaja tuntee suurta ahdinkoa tapahtuneesta, voi jo hetken päästä miettiä ettei kolarista tarvitse ainakaan itseään syyttää. Ja yrittää jatkaa matkaa.

Itselläni on tainnut jälleen kerran käydä tuon jälkimmäisen kuvauksen kaltaisesti. En kylläkään ole aivan varma onko roihu jo ohi, oikeastaan toivon ettei, ja toivon jostain kumman syystä jatkavani samoissa olosuhteissa matkaa. Sitä en toki ymmärrä itsekään että miksi, mutta ehkä se hyvällä säällä tyhjällä moottoritiellä tulenarassa lastissa ajeleminen on vain niin pirun tylsää.

Nyt hieman on itsensä polttanut olo, mutta kunhan pahimmat tuhkat karisee hartioilta, hiilloksesta nousee sama silmät kiinni sinne tänne kaahaileva ajokortiton kuski joka ei yhtään tiedä minne menee ja minne pitäisi mennä.

Itseasiassa, sitä hurjastelua täytyisi lisätä, pehmustaa ohjaamo paremmin ja päästellä menemään täysin palkein, joku niistä törmäyksistä on väkisin toivottu.

Mutta, sinä hankala tapaus, pidä varasi, luultavasti kolahdan sinuun vielä uudestaan. Itseasiassa, jos huomioit minua hieman lisää, otan kauempaa vauhtia ja törmään komeetan lailla. Sitten ollaan molemmat sellaisissa liekeissä ettei edes kaikki taivaan pisarat sammuta niitä.