Metaforainen ymmärrys

Mikäli ajaa bensa-rekalla seinään niin että se syttyy tuleen ja lopulta räjähtää, käräyttäen kuskin näpit pahemman kerran, voi lopputulosta ajatella kahdesta näkökulmasta.

Mikäli on ajettu suoraa tietä koti tuota seinää, täysin virkeänä, hyvillä ajotaidoilla varustettuna hyvällä säällä ilman ulkoisia tai sisäisiä häiriötekijöitä, voidaan tilanteesta olla hyvinkin pahoillaan ja kuljettaja saattaa ahdistua ja masentua niiden näppien kärähtämisen lisäksi.

Mikäli sen sijaan on hieman toinen silmä kiinni, väsyneenä ja ajatuksissaan, auringon ja kuun molempien häikäistessä ja tie mutkainen alppiserpentiini ja sitten tapahtuu tuo kohtalokkaalta vaikuttava törmäys jossa näpit palaa iloisesti roihuten ja kuljettaja tuntee suurta ahdinkoa tapahtuneesta, voi jo hetken päästä miettiä ettei kolarista tarvitse ainakaan itseään syyttää. Ja yrittää jatkaa matkaa.

Itselläni on tainnut jälleen kerran käydä tuon jälkimmäisen kuvauksen kaltaisesti. En kylläkään ole aivan varma onko roihu jo ohi, oikeastaan toivon ettei, ja toivon jostain kumman syystä jatkavani samoissa olosuhteissa matkaa. Sitä en toki ymmärrä itsekään että miksi, mutta ehkä se hyvällä säällä tyhjällä moottoritiellä tulenarassa lastissa ajeleminen on vain niin pirun tylsää.

Nyt hieman on itsensä polttanut olo, mutta kunhan pahimmat tuhkat karisee hartioilta, hiilloksesta nousee sama silmät kiinni sinne tänne kaahaileva ajokortiton kuski joka ei yhtään tiedä minne menee ja minne pitäisi mennä.

Itseasiassa, sitä hurjastelua täytyisi lisätä, pehmustaa ohjaamo paremmin ja päästellä menemään täysin palkein, joku niistä törmäyksistä on väkisin toivottu.

Mutta, sinä hankala tapaus, pidä varasi, luultavasti kolahdan sinuun vielä uudestaan. Itseasiassa, jos huomioit minua hieman lisää, otan kauempaa vauhtia ja törmään komeetan lailla. Sitten ollaan molemmat sellaisissa liekeissä ettei edes kaikki taivaan pisarat sammuta niitä.

________

Tagit:


8 kommenttia

  1. No, höh. Taivaan pisarat ei ehkä teitä sammuta, mutta tiukka rutistus kummaltakin voi tukahduttaa pahimmat liekit. Pitäskö siun hommata sellaset tulenkestävät hansikkaat, niin ei näpit pala seuraavalla kerralla?

  2. Niin no tuossa jo sitten mikäli molemmat olisi roihussa, se olisi se sellainen kipinöintiä aiheuttava liekehtiminen, yhdessä, sellainen odotettu ja vaalittava, eli ei sitä saisikaan sammuttaa. Mutta niin, ne asbestihanskat, ehkä se olisi kiva ettei näpit palaisi, mutta onpa nyt jotain tuntumaa, näppituntumaa siis.

    Tiedän kyllä mitä ajattelit, saattaisi se olla fiksua sekin. Mutta, ehkä jatkan näin, jos sitä sitten kuitenkin joskus jossain kohtaa osuukin sellaiseen mikä ei polta sormia. Liian paksut hanskat ja kaikki tuntuu samalta eikä tiedä mikä polttaa mikä ei.

  3. Totta, kyllä. Ehkä se polte kuitenkin on hyvästä. Tietääpähän ainakin olevansa elossa ja tuntevansa. Ei ehkä kannata kuitenkaan lähteä turruttamaan itteään vaikka kuinka polttais näppinsä. Jep.

  4. “Itseasiassa, sitä hurjastelua täytyisi lisätä, pehmustaa ohjaamo paremmin ja päästellä menemään täysin palkein, joku niistä törmäyksistä on väkisin toivottu. ”

    Edelleen.. kukaan ei voi välttyä törmäykseltä.. “Mutta, ehkä jatkan näin, jos sitä sitten kuitenkin joskus jossain kohtaa osuukin sellaiseen mikä ei polta sormia.” totta.. mutta antavaa..? ;)

    Joskus joidenkin täytyy vain poltella näpeissä.. olo olla kuin tulisilla hiileillä.. jotta voi tietää mitä se on.. eikö..? :)

    Neiti filosofi on palannut! Jei!

    Okei.. säästän sut kärsimyksiltä ja meen päikkäreille.. (kohta) tärkeintä on että tunnet eläväsi yksin tai sen hakalan tapauksen vierellä.. kuuntele sydäntä.. älä ressaa.. kaikki järjestyy jos on järjestyäkseen..

    Haleja pienelle! :)

  5. Hani, juu, palaneissa sormissa on ehkä herkempi tunto tässä asiassa. Tosin kun mun oikea käsi palo ni.. eiku joo, siiitä voiskin laittaa kuvia.

    Jospa mä tosiaan vaan luen näitä kommentteja kun en oikein mitään osaa niihin vastata.

    (helvetti, mä en koskaan ole sanaton ja osaan aina vastata, piti se tähän perään lisätä, tuon ilmeisen sanontamaisen lopettamisen lisäksi)

  6. Sitä paitti.. pisara ei kuivu meressä.. vaan kasvaa.. ;)

    Huomaatko, olen jääräpää päällä.. Hihihii :D

    Oli varmaan hirmu ikävä mun kommentteja, kun jääräilen! *lällää*

  7. Eipäs, selkeesti huomaan, ja mistä arvasit? :P

    Ei pisara kasva meressä ja sitä paitti ei aforismeja saa ronkkia tolleen!

  8. Saa ronkkia.. ;p

Kommentoi

(Vaaditaan)