
Tänään sitten satoi, luultavasti muuallakin kuin Lahdessa, joten huominen Roomaan lentäminen tuntui juhannusväsymisen jälkeen jo hieman paremmalta idealta. Huomasin kuitenkin, tai siis muistin, että uikkarit esim uupuu kokonaan joten painelin kauppaan. Kaupassa näin myös kuvassakin näkyvän Samsoniten Cruisair II: Rohini II laukun ja ihastelin sitä hetken. Ihmeekseni jätin sen kauppaan kuitenkin.
Päästyäni uusien uikkareiden, uusien shortsien ja tusinan sukkaparin kanssa kotiin, pohdin että olipas se mukava laukku, renkaat ja kaikki, ja aiempaa laukuani mukavan verran tilavampikin. Ja sitten tietenkin tajusin ettei minulla ole edes sandaaleita ja Pescarassa on 20km rantaa, joten päätin yhdistää nämä kaksi hankintaa ja kävelin takaisin kauppaan. Nyt sitten on ns nimettömät sandaalit, ja tuo Samsonite.
Pitäisi varmaankin ryhtyä kohta pakkaamaan, lentoon lähtöön on kuitenkin aikaa vielä 11 tuntia. Periltä/llä toivoakseni lisää tietoa uteliammille lukijoilleni. Ja niille vähemmänkin uteliaille, ei vaan niin paljoa eikä niin pian.

