Päivä-arkisto: 28. Kes 2006 ↓

33 astetta varjossa. Kylmäsuihku ei auttanut kyllä edes kadulle asti. Kävelin sitten rantaa pitkin etsien edes kokistölkkeja, mutten juuri niitäkään löytänyt montaa. Kävelin hieman ympäriinsä ihmetellen italialaista jalankulkija- ja autoilukäyttäytymistä. Aivan päätöntä. Jalankulkijat kulkee enemmän punasia kuin vihreitä päin. Ja skoottereita on rutosti ja nekin poukkoilee minne mahtuu.

Niin joo, ja naisia, niitähän katu ja ranta ja rantakatu on täynnä, tai oli ainakin. Ihan niin kuin tuota 33 astetta ei olisi tarpeeksi. Eikä tässä tuttujen koneessa ole edes aakkosia. Eka ilta melkein hikoiltu, täällä on kyllä tottumattomalle aavituksen kuuma.

Niitä kuvia tulee vasta hieman myöhemmin kunhan saan edes yhden otettua.

update: Lisäsin ääkköset kotiin päästyäni.

Olo on hieman epätodellinen, jälleen, nyt sillä tapaa, etten koe olevani siellä missä olen tottunut olemaan tai missä minun muka pitäisi olla. Miettikääpä vaikka käsin tallottua mustikkakeittoa, mitäs jos siitä tulisikin tryffeli?

Pääsin vihdoin tänne majapaikkaani, joka on hieman enemmän kuin osasin edes toivoa. 140 neliötä, iso keittiö, suuren suuri olohuone+ruokailutila, iso parveke ja kolme makuuhuonetta. Luultavasti jos voittaisin lotossa, tarjoutuisin ostamaan tämän. Koska matkalla kuuma ilma ei hellittänyt hetkeksikään, kuvittelin että hanoista tuleva pelkkä kylmä vesi ei haittaisi, mutta olipa se juuttaan kylmää silti, ja kohta kun lähden ensiaskelia haparoimaan rannalle, uskon ettei se ollut tarpeeksi kylmää.

Niin, bussimatkasta vielä. Bussikuski ajoi kaupunkiosuudet kuin Montoya lsd-pöllyssä, mietin että olikohan kaksikerroksisen bussimme etupuskurissa jonkin sortin ultraääni- tai muu ihmiskorvin kuulumaton karkoitin jolla edelläajavat älysivät olla osumatta takapuskurillaan montoyamme koipeen joka varmasti oli etupuskurin väärällä puolella. Niin, ja sitten, Roomasta lähdettyämme moottoritiellä sitten madeltiin jonnin matkaa.

Tällä bussi matkalla en ottanut yhtään kuvaa, lähinnä äimän ja muidenkin käkenä tuijottelin maisemia. valtavia kukkuloita lähes heti Roomasta lähdettyämme ja myöhemmin Italian poikkimatkalla ehkä puolessa välissä oli jopa kauniita vuoria. Tiedän väittää niitä vuoriksi siitä syystä, ettei edes Hämähäkkimies kävelisi sinne huipulle ihan noin vaan kävelemällä. Kaunista katseltavaa, ja siinä kuvien ottamista miettiessäni tajusin ahneuteni hamutessani vain omaksi ilokseni nähtävyyksiä enkä lainkaan muille. Pahoittelut.

Nyt siis vaatteet päälle ja ulos voimaan kuumasti.

Pääsin vihdoin junaan jolla pitäisi päästä Tiburtinan asemalle Roomassa ja siitä vierestä lähtisi sitten bussi Pescaraan. Tämän junan ikkunat näyttävät kuin tämä olisi aikaisemmassa elämässä kulkenut Jokelan ja Korson väliä ja juna olisi ollut aina täynnä taiteiden yössä viihtyviä.

Italialainen tehokkuus tuntui jo lentokentällä vessaa vaatteidenvaihtoa varten etsiessäni, jokaisen ovella luki “out of order” joka tosiaan tarkoitti epäkunnossa eikä sitä voinut mitenkään kääntää “huollossa” sillä melko apaattista tuntui henkilökunta asemalla olevan. Vihdoin lentokentän kyljessä olevalta rautatieasemalta löysin vessan joka oli “almost out of order” eli ovet eivät kunnolla tainneet toimia, ja siinäkin kohtaa naisten vessa oli todella epäkunnossa. Ennen vaatteiden vaihtoa kuitenkin sain huomata mihin en ollut Suomessa tottunut, pilviseen taivaaseen JA 30 asteen lämpöön. Hiki nimittäin on virrannut kuin… kuin paljon vaan.

Nyt jos onnistuin siis valitsemaan oikean junan, arviolta puolen tunnin päästä pitäisi valita se oikea bussi ja taas matkustaa noin 2.5 tuntia.

Ai niin, lento meni hyvin, onneksi en nauttinut ylimääräisiä virvokkeita, oli melko vahingoniloista katsella vessajonottajien ilmeita kun BLING ääni kuului ja Fasten Your Seatbelts valo syttyi kuskin ajellessa turbulensseissa, lienee ollut Linnanmäen puisessa vuoristoradassa jarrumiehenä kesätöissä.

Maailmantarinan matkaaminen jatkuu seuraavalla sopivaksi valitsemallamme ajankohdalla.

Tässä nyt katselen lentokoneita, tulevia ja meneviä, vajaa tunti omaan nousuun. Nukuin jopa 3 tuntia, rauhallisen pakkaamisen perään.

Edellisestä lentämisestä on noin 16 vuotta, joten rutiiniksi tätä ei voi kutsua, tuntuu kyllä silti siltä etten ole lähellekään hermostunein tällä kentällä.

Check-in oli päätteellä yllättävän vaivaton, lähtöalueellekin pääseminen tuntui helpommalta kuin joskus baariin pääseminen.

Nyt on hieman tunne että matkustelukuume iskee ennen lumien tuloa. Hyvää sadesäätä teille tänne Suomeen! Italia kutsuu portilla 26.