Perillä

Olo on hieman epätodellinen, jälleen, nyt sillä tapaa, etten koe olevani siellä missä olen tottunut olemaan tai missä minun muka pitäisi olla. Miettikääpä vaikka käsin tallottua mustikkakeittoa, mitäs jos siitä tulisikin tryffeli?

Pääsin vihdoin tänne majapaikkaani, joka on hieman enemmän kuin osasin edes toivoa. 140 neliötä, iso keittiö, suuren suuri olohuone+ruokailutila, iso parveke ja kolme makuuhuonetta. Luultavasti jos voittaisin lotossa, tarjoutuisin ostamaan tämän. Koska matkalla kuuma ilma ei hellittänyt hetkeksikään, kuvittelin että hanoista tuleva pelkkä kylmä vesi ei haittaisi, mutta olipa se juuttaan kylmää silti, ja kohta kun lähden ensiaskelia haparoimaan rannalle, uskon ettei se ollut tarpeeksi kylmää.

Niin, bussimatkasta vielä. Bussikuski ajoi kaupunkiosuudet kuin Montoya lsd-pöllyssä, mietin että olikohan kaksikerroksisen bussimme etupuskurissa jonkin sortin ultraääni- tai muu ihmiskorvin kuulumaton karkoitin jolla edelläajavat älysivät olla osumatta takapuskurillaan montoyamme koipeen joka varmasti oli etupuskurin väärällä puolella. Niin, ja sitten, Roomasta lähdettyämme moottoritiellä sitten madeltiin jonnin matkaa.

Tällä bussi matkalla en ottanut yhtään kuvaa, lähinnä äimän ja muidenkin käkenä tuijottelin maisemia. valtavia kukkuloita lähes heti Roomasta lähdettyämme ja myöhemmin Italian poikkimatkalla ehkä puolessa välissä oli jopa kauniita vuoria. Tiedän väittää niitä vuoriksi siitä syystä, ettei edes Hämähäkkimies kävelisi sinne huipulle ihan noin vaan kävelemällä. Kaunista katseltavaa, ja siinä kuvien ottamista miettiessäni tajusin ahneuteni hamutessani vain omaksi ilokseni nähtävyyksiä enkä lainkaan muille. Pahoittelut.

Nyt siis vaatteet päälle ja ulos voimaan kuumasti.