Kuukausi-arkisto: kesäkuu 2006 ↓
Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.
kesäkuu 27. 2006 @ 20:52 — Jokumuumikä
Tänään sitten satoi, luultavasti muuallakin kuin Lahdessa, joten huominen Roomaan lentäminen tuntui juhannusväsymisen jälkeen jo hieman paremmalta idealta. Huomasin kuitenkin, tai siis muistin, että uikkarit esim uupuu kokonaan joten painelin kauppaan. Kaupassa näin myös kuvassakin näkyvän Samsoniten Cruisair II: Rohini II laukun ja ihastelin sitä hetken. Ihmeekseni jätin sen kauppaan kuitenkin.
Päästyäni uusien uikkareiden, uusien shortsien ja tusinan sukkaparin kanssa kotiin, pohdin että olipas se mukava laukku, renkaat ja kaikki, ja aiempaa laukuani mukavan verran tilavampikin. Ja sitten tietenkin tajusin ettei minulla ole edes sandaaleita ja Pescarassa on 20km rantaa, joten päätin yhdistää nämä kaksi hankintaa ja kävelin takaisin kauppaan. Nyt sitten on ns nimettömät sandaalit, ja tuo Samsonite.
Pitäisi varmaankin ryhtyä kohta pakkaamaan, lentoon lähtöön on kuitenkin aikaa vielä 11 tuntia. Periltä/llä toivoakseni lisää tietoa uteliammille lukijoilleni. Ja niille vähemmänkin uteliaille, ei vaan niin paljoa eikä niin pian.
________
Tagit:
kesäkuu 26. 2006 @ 23:58 — Jokumuumikä, Just Sopivasti
Ylihuomenna siis lento Roomaan, ja olen valmis kuin lukkari sotaan. En siis juuri yhtään.
________
Tagit:
kesäkuu 25. 2006 @ 21:09 — Jokumuumikä, Mielenkiintoista
Tältä näyttää kotitaloni sisäpihalla oleva grillauspiha, grilli toki on tavallinen hiiligrilli, mutta uudet puutarhakalusteet taloyhtiö hankki täksi kesäksi. Kalusteita ympäröi 4 tuuheaa omenapuuta ja eilen possun ulkofilettä kaverini kanssa grillatessa tunnelma oli lähes mökkimäinen. Vaikka matkaa Lahden keskustaan on alle kilometri.
Turha tässä on haaveilla mökkireissusta juhannuksena, matkat ei niin houkuta, kaupungissa on illaksikin ohjelmaa sitten, niin kuin tuntui kaverini toimesta olevan.
Juhannus oli kyllä tällä kertaa jokaisen päivän osalta erilaisempi kuin olin ajatellut.
________
Tagit:
kesäkuu 25. 2006 @ 19:39 — Jokumuumikä, Just Sopivasti
Nyt kun en sitten päässyt tuonne Sun Äitis synttäreille, niin laitanpa sitten Marinadin tavoin linkin Sun Äitis Onnittelublogille ja toivotan täältäkin käsin paljon onnea Sun Äitilles!
________
Tagit:
kesäkuu 24. 2006 @ 17:51 — Jokumuumikä, Mitä/mikä-olen?
1. Mies vai Nainen? Miksi?
2. Suolainen vai makea? Miksi?
3. Vasen vai oikea? Miksi?
4. Iso vai pieni? Miksi?
5. Nuori vai vanha? Miksi?
- Nainen. Tietenkin, helppo elämä on tylsää, ja naiset eivät ole koskaan helppoja.
- Makea. Suolainen janottaa.
- Vasen. Parempi puoli tietenkin.
- Pieni. Pieni on sopivampi.
- Nuori. Nuorestakin saa joskus vanhan, mutta vanhasta ei koskaan nuorta.
Janilta.
________
Tagit:
kesäkuu 24. 2006 @ 16:17 — Jokumuumikä, Väärin
olisi ollut jäädä kotiin eilen, eikä käydä katsomassa Lahden sataman väenpaljoutta ja tuttuja. Olut/juomateltassa esimerkiksi ei pankkikortti kelvannut lainkaan, joten ehkäpä onneksi jäi… eipäs, kun vieressä ollut terassi huoli sen, niinpäs oliki. Paistettuja muikkuja sai sentään maksaa pankkikortilla, ja annettuani kortin, eipä kortinlukija toiminutkaan joten sain korttini takaisin ja ruoka oli ilmaista.
On tämä pitkä tämä juhannus, taas olisi yksi ilta vietettävä. Huomenna pitäisi pyrkiä näihin aikoihin olemaan jo eteläisessä Suomessa, pitänee hillitä illan menoa eilistä ahkerammin kyllä. Kaipa tuo raha viimeyönä olis kelvannut itsellenikin, luultavasti en ihan vielä selvinpäin ollut siinä kohtaa sitten. No, kännibloggaus on nyt sitten kai taas vähäksi aikaa pois muodista tällä blogilla. Ja harjoitin katumusharjoittelua poistamalla sen setelin kuvan aiemmasta merkinnästä.
Aika hiljaista tuntuu olevan kyllä krapulabloggauskin. Ai niin, mä haluan koiran.
________
Tagit:
kesäkuu 24. 2006 @ 3:33 — Itsestään, Jokumuumikä, mitavittua.com, Väärin
Varoitus, seuraava merkintä saattaa sisältää materiaalia joka tulisi lukea/sisäistää katkeruus/ylimielisyyssuodattimien kautta.
Kaikki te lukijat joilla menee hyvin siksi, että vanhemmillanne meni hyvin, suksikaa kuuseen. Jos teidän hyvinvointinne johtuu suurelta osin, tai edes joltain osin siitä, että vanhempanne ovat hyvätuloisia, suksikaa vaikka katajaan. Kategorisesti, en pidä teistä yhtään.
Vihaan rahaa, tästä päivästä alkaen, päättyen hetkeen jolloin en enää vihaa rahaa. Pyydän anteeksi kaikilta niiltä, joille vähäkin saatu raha merkitsee viikon maitoa tai viikkoa ilman maitoa, mutta päädyin tässä tunnetilassani tuhoamaan 20 euron setelin käyttämättömään kuntoon ja tätä kirjoittaessani en tiedä saanko/sainko siitä kuvan merkintäni visuaaliseksi tueksi. 20€ on joillekkin mitätön summa, mutta joillekin suuri. En halveksu rahan arvoa, halveksun rahaa.
Mieleni tekisi olla paljon jyrkempikin mielipiteissäni, mutta en siihen kykene syystä että olen pelkuri. Ihmiset jotka saavat satoja tuhansia euroja vuodessa palkkaa ja palkkioita, miksi he sen saavat? Miksi siitä ei menisi nykyistä suurempi osa niille, keillä ei ole tuloja lainkaan?
Itse saan 30-40 tuhatta euroa vuodessa palkkaa, ja mihinkä se sitten meneekään? Asuntoni maksamiseen, luottokorttini maksamiseen (eli täydellisen turhuuteen) ja omaan elämiseeni. Kuka on ansainnut elintasonsa? Missä tilanteessa elintasonsa ansaitseminen menee jo utopistisen optimismin puolelle? Ei kukaan tarvitse miljoonien eurojen vuosituloja.
Äveriäät, rikkaat, “liian hyvin toimeentulevat” haistakaa paska. Kimi Räikkönen, haista sinäkin ummetus, jos et asu Suomessa, pysy todellakin poissa Suomesta rahoinesi.
Ai tämä on vain kateellisen avautumista? Hyvä, ottakaakin tämä teksti sellaisena, haluankin tietää mikä ei enää ole kateellisen surkuttelua. Minulla menee taloudellisesti kiitettävästi, vain idiootti olis kateellinen haaveidensa perusteista.
Raha todellakin haisee, osaan kyllä itsekin tottua jo sen löyhkään, tosiasiassa pidän sen käyttämisen synnyttämästä kärystä, mutta kun ne perkeleen jyvät erotetaan niistä saatanan akanoista, en todellakaan innostu rahan määrästä. Paskokaa kipinöitä raharikkaat! Maksakaa veronne ja olkaa todella hiljaa.
Tähän liittyy osin se, miksi olen altis viihteellä ollessani tarjoamaan, kyse ei ole siitä että minulla olisi liikaa rahaa, vaan siitä että minulla on aivan pikkuisen enemmän kuin juuri ja juuri tarpeeksi rahaa. Perkele, jos jollakulla ei ole, ja minulla on, pitäisikö minun tehdä omista seteleistäni peitto ja odottaa muiden paleltuvan? Onko se omahyväistä vai altruistista? Mitä? Perkele!
***
Nyt kun tunnustusherkkyys tuntuu olevan vaikenemiskynnystä korkeampi, pyydän anteeksi muutamilta henkilöiltä. Esimerkiksi Tanja, sinä mediatutkija, anteeksi että vaikenin selittämättä. Öh, menipä vaikeaksi tämä anteeksipyytäminen. Äiti, anteeksi etten kyläile useammin, ja anteeksi lukijani, että tämä äidiltäni anteeksipyytäminen tuntuu vesittävän kaiken muun. Kaikki naiset joista pidän paljon, paljon, anteeksi että pidän teistä enemmän kuin te pidätte minusta
. Pari vielä olisi kai, mutta pihtailen.
***
Hyvin paljon houkuttelisi sulkemaan kommentointimahdollisuudet näistä avautumismerkinnöistä.
update: Onpa tullut tekstiä yöllä, onneksi kaikki viettävät juhannusta ja tämä jää lukematta… kunhan vain kirjoitan äkkiä lisää merkintöjä.
update:Tuli sitten pakonomainen tarve hieman sensuroida tätäkin.
________
Tagit:
kesäkuu 23. 2006 @ 4:35 — Mielenkiintoista, Pidän, Uskomatonta
Tähän ei paljoa tarvitse lisätä. Tabasco on, ja rakkaus on. Molemmat, niitä ei saa koskaan liikaa. Okei, rakkautta ei ole koskaan liikaa.
Ihan pikkaset terveiset asiasta kanssani keskusteille.
________
Tagit: