Tuo sivuopalkissa näkyvä lista suosituimmista teksteistä on jonkin aikaa jo toiminut hieman ontuvasti. Popularity Contest-plugin antaa mahdollisuuden asettaa eri lataustavoille pistearvoja, esim syötteelle, etusivulle, arkistoselaukselle jne, myös trackback ja kommentit voi arvottaa haluamallaan tavalla.
Tämä on ajoittain aiheuttanut ongelmia siinä mielessä, että joskus on sattunut jokin teksti päätymään spammerien kohteeksi, jolloin tuota on tullut ladattua aivan suhteettoman paljon ja siten myös sen “suosio” on kasvanut. Olenkin koittanut asettaa pisteet niin, että kommenteista saa huomattavasti suuremman arvon kuin pelkästä latauksesta. Lisäksi, alkuperäinen plugin listaa tuohon sivupalkkiin halutun määrän suosituimpien merkintöjen kärjestä, tehden haun kaikista merkinnöistä.
Nyt tein itse sellaisen muutoksen että tuo lista näyttää vain viimeisten 30 vuorokauden ajalta tehdyistä merkinnöistä 10 suosituinta. Kokeilen ensin tuota 30:tä vuorokausimääränä, vilkkaus tai verkkaisuus kirjoittelussa voi antaa aihetta muuttaa sitä tuosta. Näin tuntuu siltä että tuoreimpien joukosta voisi ponnahdella vaihtelevia tekstejä, eikä vain niin että jokin kunnon latauspiikin saanut merkintä pysyy kärkipaikalla olematta oikeasti sen suositumpi kuin jokin muukaan.
