Kuukausi-arkisto: joulukuu 2006 ↓

Jahas, aiemmin (linkki puuttuu) mainitsemani uudenvuodenvaihtumisjuttu kuivui kuumeeseen, joten otan aiemman raincheckin käyttöön ja painelen Hurinalle toteamaan jotain. Tavoite sekin että joulukuussa jokainen viikonloppu on ainakin käyty stadissa. Siihen sitten vähän bonuspäiviä.

Hauskaa ja kaikenlaista uutta vuotta monille teistä, about jokaiselle. Tere.

Your results:

You are Spider-Man

Spider-Man 90% Green Lantern 90% The Flash 70% Supergirl 65% Superman 65% Catwoman 65% Robin 60% Wonder Woman 50% Hulk 50% Batman 45% Iron Man 40%

You are intelligent, witty, a bit geeky and have great power and responsibility.

Click here to take the “Which Superhero am I?” quiz…

Tietty tämä/kin Janilta.

Luonnehdinnnan kaksi viimeistä voisi hylätä ilman ääntenlaskentaa, ja tuo “a bit geeky” on ehkä liian laimea. Muuten nappisuoritus jälleen kerran. Ehkä. Jani oli Batman, mä en ala!

Niin ja tuota, mitä hittoa Supergirl, Catwoman ja Wonderwoman tekee tuossa listassa, olisi nyt edes poissulkeva sukupuolirastiruutuun ollut ensimmäisellä rivillä.

Tein taas oluttestin. Jacobsen Bramley Wit. Tuo Wit sekoitti kyllä täysin, ei tämä mikään whitebeer ollutkaan. Valmistusaineina käytetty muun muassa omenamehua, kauraa, appelsiinkuoriuutetta ja korianteria. Ei ihan tavallisia oluenpanemiseen käytettyjä, ainakaan meillä päin.

Niin juu, yksi olut oli sitten 0.75l. Eli vain vähän alle litran. Kruunukorkilla varustettu kätevästi myös. Ihan hyvä ettei tarvinnut kursailla sen maistelun kanssa.

Ai niin, ei se kovin erikoista ollut.

Enpä usko että valtavan suuri määrä ihmisiä jää kaipaamaan entistä diktaattoria. Minä en ainakaan, mutta ollakseni vilpitön, en olisi kyllä surrut sitäkään vaikkei Husseinia olisikaan hirtetty. Olen katsokaas niitä ihmisiä joille kaukaisilta tuntuvat asiat ovat sitä.

Uskon että tuomio oli ansaittu kuitenkin, enkä ole seurannut tai tutkinut Irakin varhaisempiakaan tapahtumia niin paljoa että voisin ottaa kantaa muuten kuin arvioiden. Mielestäni on kuitenkin väärin että Saddam päätyi loppujen lopuksi Yhdysvaltojen käsiin väärin ja valheellisin perustein aloitetun sodan jäljiltä. Tuntuu vain oikeudenmukaiselta, jollain tapaa, että nykyisin Yhdysvalloilla on kallis ja tuskallinen työ Irakissa, eikä loppua näy.

Tuskin oli Saddam Hussein viimeinen diktaattori tai muiden sellaiseksi leimaama henkilö joka kohtaa vahvemman oikeuden.

EDIT: Piti tähän yhteyteen laittaa mainos Janin loistavasta ja tyylikkäästä Nekroblogista. Sen ajatus on mielestäni hieno.

Kuten hetki sitten kirjoitin, mieliala on taas käynyt alaoktaavissa tai ainakin lähellä (ilmaisu lienee täysin väärässä aihepiirissä, tiedän) ja niinpä sitten perjantaina tilannetta muuttamaan tuli pomon tiedustelu halukkuudestani ylitöihin. Uudenvuoden viikonloppuna.

Mietin asiaa noin vartin ja totesin että kai se on sitten ikään kuin tultava, vapaaehtoisena tietenkin. Saan lievitystä joulukuun Helsinginmatkojen aiheuttamaan kassavajeeseen, joka ei ole ihan maitolaskun veroinen, mutta kuitenkin, sekä töitä tehdessä, tällä kertaa oikeita töitä eikä vain maleksimista, ei tule pohdittua typeriä.

Harmittaa tietenkin sunnuntain juhlinta, mutta maanantaina alkaa yövuoro, joten Hurinan bileisiin lähteminen olisi ollut kuitenkin itseäni vastaan toimimista, jollain tapaa. Lisäksi ylityöpäätökseni jälkeen sain sitten kuitenkin kutsun Lahdessa vietettävään vuoden vaihtumisen juhlintaan jonne osallistuminen ei toivottavasti rasita matkustamista ajatellen lainkaan. Nyt vielä puuttuisi se, että tuolla paikallisjuhlissa olisi joku toistaiseksi tuntematon vastakkaista sukupuolta edustava henkilö joka aiheuttaisi pettymyksen vasta vuosien päästä. Tuohon aiempaan merkintään viitaten en kuitenkaan odota kuin tammikuuta siltä illalta.

Niin ja 4 tunnin päästä pitää taas valmistautua töihin, paremmalla mielellä tosin kuin eilen kävin nukkumaan. Uhrilampaat kirjakin tuli juuri luettua.

My Dying Bride ei ole ennenkään aivan tuntematon bändi ollut itselleni, mutta hyvin harvoin kuunneltu. Tiedän erään joka siitä kyllä on pitänyt jo pitkään, ja jollain tapaa voisin esittää vaikka miedot kiitokset sinne suuntaan, luultavasti olisi jäänyt se vähäkin kuuntelu väliin ilman TOL:sta.

Nyt nimittäin olen kertaalleen ajanut korvieni läpi, ja toinen kerta menossa, kaikkiaan 89 biisiä joista osa toki vain liveversiota samoista kappaleista, ja tämä toimii mainiosti. Etenkin joko väistyvässä tai viipyvässä alakuloisuuden verhossa, joka oli oikeastaan fiilis johon tätä lääkkeeksi otin. Luulisin kyllä että tätä soi myös iloisemmissa merkeissä tässä kiinteistössä jatkoa ajatellen, vaikka heti ensi vuonna.

En aio ottaa tavakseni esitellä bändejä täällä, olen pelien ja elokuvien osalta vielä harjoitteluasteella tuossa esittely/arvostelupuuhassa, joten.

Wikipediaa bändistä.

Voiko erilaisiin ja eriasteisiin pettymyksiin tottua/varautua niin hyvin etteivät tilanteet enää tuntuisikaan pettymyksiltä? Vai onko kyse tosiaankin ainoastaan omista odotuksista ja niiden luomista korkeuseroista siinä, mikä olisi jalat maassa tai pää pilvissä?

En nyt tällä tarkoita esimerkiksi rehellistä mielipidettä jonka kuulin “hienoista” Wacom-töistäni, jotka ei totta puhuen olekaan mistään kotoisin, enkä esimerkiksi ihmisiin kohdistuvia pettymyksiä, saati sitten äskettäisiä itseeni kohdistuvia tilanteita. Lähinnä tarkoitan yleensä kaikkea mitä kohtaan. Onkohan järkevää laskea odotuksiaan vain jottei pettymys tuntuisi niin ikävältä, vaikka se saattaisi tarkoittaa sitä ettei onnistuminen tuntuisikaan niin hienolta. Itse ainakaan en läheskään aina osaa odottaa vain vähän joitain asioita.

Usein ulkomaankielisissä ilmaisuissa käytetään fraasia Story of My Life, tuo tehnee jo ilkivaltaa kliseillekin. Tekeekin mieli käyttää kieltämättä yhtä kuvaavaa, mutta hieman värittäen sitä. Short story of my life. Tuntuu nimittäin että mikään ei koskaan mene niin kuin tahtoisin. Tai jos menee, kyse on esimerkiksi siitä että bussi on ajallaan taas. Lyhyesti.

No sentään eskapismini menee niin kuin haluan, unenlahjani ovat todellakin vailla vertaa. Voisin oikeastaan suunnitella viikon loman asap (eli kuukauden päähän vähintään), ostaa uuden luurin, ladata siihen akku täyteen, laittaa se äänettömälle ja käydä nukkumaan.

Ja en yllättyisi yhtään tai ainakaan valtavan suuresti, jos tähän perään ilmestyisi edes yksi kommentti joka sanoisi jotakuinkin “Niin tai sitten voisit tehdä asioille jotain sen sijaan että valitat niistä”. Siltä varalta että joku lukija tätä jo ehti suunnitella, niin auttaako tylsillä luistimilla heikolla jäällä olevalle huutaa “JUOKSE!”. Uskoakseni suuri osa niistä jotka voivat/osaavat/jaksavat/pystyvät itseään auttaa, tekevät jo niin. Eikä tässä tietenkään ollut edes kyse siitä. Tällä kertaa en valittanut että asiat ovat huonosti.

Sivuhuomiona mielialasta johtuen: Tällä hetkellä into lähteä Helsingin uudenvuodenbileisiin on valitettavasti huurteessa.

Ja tähän jokin todella sopiva loppukaneetti. Kas näin.

Tänään on taas ollut hieman sellainen olo, että närästää, mutta ei ihan. Kivun kaltainen, mutta aavistuksen lievempi tuntemus esiintyy närästykseen verrattuna myöskin hieman liian ylhäällä ja oikealla, tekee mieli sanoa että rintaa pistää ajoittain. Tähän kun lisäisi muutaman asteen ylilämpöä sekä tuon tuntemuksen voimakkuuden nostamisen suuremmaksi, voisin allekirjoittaa diagnoosin jossa mainitaan muun muassa keuhkokuume.

Niin, pari kertaa, ja ainakin kerran liian usein olen kuullut sanottavan että lääkäriin pitäisi mennä ajoissa. Jep, totta kai. Mikä on tarpeeksi ajoissa ja mikä liian ajoissa. Maalaisjärki varmasti tässäkin pitäisi toimia. Sitä se muistaakseni velivainaakin totesi, että olisihan hän aiemmin toki lääkäriin mennyt jos olisi tiennyt että potee imusolmukesyöpää. Eipä tiennyt, eipä mennyt ajoissa.

Mutta siis, ei tämä varmaan mitään ole, otsaontelotulehduskin oli ja meni, flunssa kesti vain pari viikkoa ja lienee ohi kokonaan jo. Olen varmasti ihan kohta sen verran kokonaan terve ettei tässä nyt kannata alkaa hötkyilemään minkään kipeänä olemisen kanssa.