Laiskuusgeeni väsytettävä

Ei nyt pitäisi enää kirjoitella mitään, mutta silti tästä on pakko kirjoittaa. Minulla taitaa olla laiskuusgeeni joka on todella sitkeä. Niin sitkeä että lievien empiiristen tutkimusteni perusteella se väsähtää vain hieman ennen minua. Nousin ylös sängystä tuon nukkumarupeaman jälkeen siis arviolta 30 tuntia sitten.

Äsken sain katsottua jo toisen leffan tälle yölle ja se nyt ei vielä ole mitään todistetta tuon geenin uinahtelusta, vaan se on selkeä todiste, että juuri äsken irroitin vanhan särkyneen tiskikoneeni asennuksestaan, eli on nyt irti kalusteista ja sillä voi heittää suurtakin vesilintua.

Koska en ole tietenkään etukäteen hankkinut valuma-allasta enkä tarkistanut uuden ja vanhan vesiputken liitoksien kokoeroja mahdollista adapaterinhankintaa ajatellen, jää tuo aiemmin saamani käytetty mutta toivottavasti ehjä tiskikone edelleen ikään kuin eteiseen, ja vanha tiskikone johonkin vähiten liikennettä haittaavaan kohtaan keittiössäni.

Tämä tiskikoneprojekti on siis ollut keskeneräisenä yhtä kauan kuin Ivalo-Vladivostok-moottoritie tulisi olemaan jos sellaista koskaan edes absintin voimalla haaveilevat Siperialaiskirjailijat suunnittelisivat. Mutta nyt se on edennyt keskimäärin puoleenväliin.

Ja koska tästä tulee taas muuten Nukkuvien puolueen huolestumiskommenttiketju, viittaan uudelleen tuohon nukkumismerkintään hieman aikaisemmin tällä viikolla, eli osaan kyllä nukkua, mutta joskus sitten taas en millään jaksaisi.

Jotain pientä vielä tähän ennen sunnuntaita niin tulee hyvää!

Kuten tästäkin voi jo huomata, en ole kovinkaan väsynyt vielä. Ihan. Ai niin, leikitäänkö niin, että jotkut leikkii aineilla, mä leikin ilman aineita ja se on ihan ok, eikö vain? Toinen ai niin, mä en juu leiki mitään, jne.