Seuraava kirjoitus poikkeaa ehkä hieman siitä mihin tuoreimmat lukijani ovat ehtineet tottua, mutta pitempään seuranneille tämä aihe on sitä itseään eli minua. Älkää säikkykö, tuskin innostun kovin. En kyllä lupaa mitään.
Viime aikoina olen taas viettäny aikaani Helsingin viihteessä reilusti keskiarvoa enemmän. Hauskaa on ollut ja sehän on tarkoituskin. Huono puoli tässä on kuitenkin ollut asian luoman kontrastin voimistuminen.
On tuntunut siltä kuin olisin ottanut lomaa elämästäni. En asu Helsingissä, en käy siellä töissä enkä kohtaa arkea siellä. Kaikki mitä minulle tapahtuu Helsingin ympyröissä on omien ympyröideni ulkopuolella ja takaisin omaan elämään palaaminen tuntuu sitä väsyttävämmältä mitä kauempana siitä käy.
Itselläni stadissa käyminen maksaa jo matkoina sen verran mitä rauhallisemmat laittavat tuoppiinsa illan aikana, ja kun sitten kuitenkin juon enemmän kuin matkani maksaa, joudun joskus, harvoin onneksi, miettimään myös sitä, vastaako käytetty raha arvoltaan sitä millaiseksi arvotan sillä hankittuja kokemuksia. Usein myös kotiin lähteminen on itselleni suurempi asia kuin niille jotka asuvat kävely- bussi- tai taksimatkan päässä keskustasta.
Nyt tuntuu taas osittain siltä että minun pitäisi unohtaa siellä Helsingissä juoksentelu ja edes yrittää juoksennella Lahdessa. Suurentaa ympyröitäni niin että haluamani asiat mahtuisivat niihin ja välttyisin ulkopuolisuuden tunteilta joutuessani lähtemään esimerkiksi keskellä yötä valjuun yöbussiin hki-lht. Onko se sitten helpompaa kuin kestää fiilikset joita tässäkin koitan purkaa/hahmottaa? Ei aavistustakaan. Toisen kestäminen, eli vieraantuminen reissu kerrallaan on jälkijunassa tapahtuvaa eli siten pakollista, toinen, eli Lahden kuvioiden suureneminen on päinvastaista, asioille pitää tehdä/tapahtua jotain ennen mitään muutosta. Joskus naulaan astumista on vähemmän tuskallista ajatella jos se on jo tapahtunut, mutta ennen astumista voi mielikuvitus jyllätä laajemmin ja villimmin kuin olisi tarvetta ja syytä.
Miksi sitten käyn Helsingissä viihteellä Lahden vastaavan sijaan? Ensinnäkin, kuinka moni teistä tietää kuinka vähän Lahdessa on Viihdettä? Toiseksi, Lahdessa joutuisin lähtemään käytännössä joka kerta yksin sinne olemattomaan viihteeseen, joten ei kovin kauheasti motivoi. Helsingissä on sekä tuttuja ihmisiä että tuttuja baareja ja niin edelleen, se tuntuu juhlalta Lahteen verrattuna. Tämä lyhyt kappale vastaakin melko tarkasti esitettyyn kysymykseen. Se ei kuitenkaan ratkaise tässä merkinnässä esille tulleita aiheita.
Isoäitipuoleni kysyi muutamia vuosia sitten koska minä elän? Oli ollut puhetta siitä että teen töitä liikaa. En oikeastaan edes tee, tänä vuonna vain 150h ylitöitä, enemmän olisi pitänyt. Mietin, elänkö silloin kun olen rutiinieni ja arkeni tavoittamattomissa Helsingin yössä? Jos elän silloin, kuolenko jokaisella kotimatkalla? Joskus tuntuu siltäkin. Vaikka allekirjoitankin erään mottoni, “Mielummin vuoristorataa kuin tasaista korkealentoa”, taas tuntuu että jarrumies on huonovointinen tai sitten se vuoristorata natisee liitoksissaan.
Tästä nyt tuli hieman sisäistä pohdintaa, normaalistihan kirjoittelen säädöistä blogini suhteen, siihen liittyvästä koodailusta tai esimerkiksi toimittajien tarkkuudesta ja kaikesta pientä ihmistä karttavasta mielenkiinnottomasta nippelitiedosta. Tämä blogi on kuitenkin myös itseni rakennusväline vaikkakin välillä melko heikkotehoinen. Blogipikkujoulujen jälkeen olen saanut 3 uutta tilaajaa ( ja niin kauan kuin olen alle 100 tilaajan, jokainen lisää on yli 1% korotus) , ja epäilen tämän merkinnän heittävän ainakin osan heistä pois. Kukapa ei haluaisi lisää tunnustavia lukijoita, mutta kuten ei varmaan moni muukaan, en myöskään itse ala numeroita kumartamaan. Tämä ei toki tarkoita etteikö blogia saisi jäädä seuraamaan ;). Saatan kyllä tuijottaa niitä numeroita, mutta siihen se jää…nee.
Kahvia ja pullaa tarjolla loppuun jaksaneille/palaneille. Tämä tässä tällä/kin erää.
Latautuu ...
