Päivä-arkisto: 28. Jou 2006 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Miten niin väärään osoitteeseen?

Hieman väärä osoite tällä kertaa

Eihän tästä(kään) voinut jättää kirjoittamatta. Eikä ainakaan ilman kuvaa. Ja valokuvaa vieläpä, jotenkin skannaus olisi tappanut tilanteen tässä. Ja ehkä pienempikin kuva olisi käynyt, ymmärrän kyllä. Mutta siis, itse en todellakaan edes aio luvata kohentaa kuntoani. Tai no, ehkä joulun 2015 jälkeen.

Kiitos nyt vaan mutta tosiaan sitten joskus myöhemmin tämän näytenumeron pariin.

________

Tagit:

Ajoissa terve

Tänään on taas ollut hieman sellainen olo, että närästää, mutta ei ihan. Kivun kaltainen, mutta aavistuksen lievempi tuntemus esiintyy närästykseen verrattuna myöskin hieman liian ylhäällä ja oikealla, tekee mieli sanoa että rintaa pistää ajoittain. Tähän kun lisäisi muutaman asteen ylilämpöä sekä tuon tuntemuksen voimakkuuden nostamisen suuremmaksi, voisin allekirjoittaa diagnoosin jossa mainitaan muun muassa keuhkokuume.

Niin, pari kertaa, ja ainakin kerran liian usein olen kuullut sanottavan että lääkäriin pitäisi mennä ajoissa. Jep, totta kai. Mikä on tarpeeksi ajoissa ja mikä liian ajoissa. Maalaisjärki varmasti tässäkin pitäisi toimia. Sitä se muistaakseni velivainaakin totesi, että olisihan hän aiemmin toki lääkäriin mennyt jos olisi tiennyt että potee imusolmukesyöpää. Eipä tiennyt, eipä mennyt ajoissa.

Mutta siis, ei tämä varmaan mitään ole, otsaontelotulehduskin oli ja meni, flunssa kesti vain pari viikkoa ja lienee ohi kokonaan jo. Olen varmasti ihan kohta sen verran kokonaan terve ettei tässä nyt kannata alkaa hötkyilemään minkään kipeänä olemisen kanssa.

________

Tagit: