Ylitöistä ratkaisu moneen

Kuten hetki sitten kirjoitin, mieliala on taas käynyt alaoktaavissa tai ainakin lähellä (ilmaisu lienee täysin väärässä aihepiirissä, tiedän) ja niinpä sitten perjantaina tilannetta muuttamaan tuli pomon tiedustelu halukkuudestani ylitöihin. Uudenvuoden viikonloppuna.

Mietin asiaa noin vartin ja totesin että kai se on sitten ikään kuin tultava, vapaaehtoisena tietenkin. Saan lievitystä joulukuun Helsinginmatkojen aiheuttamaan kassavajeeseen, joka ei ole ihan maitolaskun veroinen, mutta kuitenkin, sekä töitä tehdessä, tällä kertaa oikeita töitä eikä vain maleksimista, ei tule pohdittua typeriä.

Harmittaa tietenkin sunnuntain juhlinta, mutta maanantaina alkaa yövuoro, joten Hurinan bileisiin lähteminen olisi ollut kuitenkin itseäni vastaan toimimista, jollain tapaa. Lisäksi ylityöpäätökseni jälkeen sain sitten kuitenkin kutsun Lahdessa vietettävään vuoden vaihtumisen juhlintaan jonne osallistuminen ei toivottavasti rasita matkustamista ajatellen lainkaan. Nyt vielä puuttuisi se, että tuolla paikallisjuhlissa olisi joku toistaiseksi tuntematon vastakkaista sukupuolta edustava henkilö joka aiheuttaisi pettymyksen vasta vuosien päästä. Tuohon aiempaan merkintään viitaten en kuitenkaan odota kuin tammikuuta siltä illalta.

Niin ja 4 tunnin päästä pitää taas valmistautua töihin, paremmalla mielellä tosin kuin eilen kävin nukkumaan. Uhrilampaat kirjakin tuli juuri luettua.

________

Tagit:


Kommentoi

(Vaaditaan)