Päivä-arkisto: 12. Tam 2007 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Nukkumalähiöni, Lahti

Olen jälleen aloittanut matkani kohti Helsinkiä. Eilen jo harkitsin sitä, oli nimittäin vapaata eilinen kuten myös tämä perjantai. Tuntui siltä etten edes osaa jäädä enää Lahteen niissä tilanteissa joissa valinta täytyy tehdä Helsingin ja Lahden väliltä.

Kuudes viikko peräkkäin kun olen käymässä stadissa. Alkaa käytännössäkin jo tuntua siltä että käyn Lahdessa vain töissä. Voisi kysyä miksi sitten en muuta Helsinkiin. Niinpä, vastauksen siihen huolisin itsekin.

Nyt yritän kuitenkin päästä takaisin kotiin aikaisemmin kuin olisi töiden kannalta pakko, eli jo lauantaina. Itseni tuntien se ei ehkä onnistu kovinkaan helposti. Lohduttaa kuitenkin tieto siitä että edes mielessäni haluan jo takaisin kotiin.

Jos maailmaa ja sen sisällä olevia ymmärtäisi paljon paremmin, kaikki asiat eivät ehkä olisikaan niin hauskan kummallisia ja pohdinnan arvoisia. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa matkaa.

________

Tagit:

Yhteensattumia ruudulla

Katsellessani taas, tai jo 8. jaksoa 24-sarjan toista kautta, tulin ajatelleeksi tarkistaa mitä muuta tai missä muualla eräs sarjan naisnäyttelijöistä on tehnyt/ollut. Michelle Forbes oli kyseessä ja imdb antoi kieltämättä erittäin yllättäviä yhteenosumia omien kiinnostuksieni kanssa.

Michelle on näytellyt mm. seuraavissa sarjoissa: Star Trek, Prison Break ja Battlestar Galactica. Kaikki ensimmäistä lukuunottamatta todella suuria suosikkejani. Tämän lisäksi hän on ääninäytellyt Half-Life2 pelissä sekä sitä seuraavissa Episode One ja Episode Two lisäosissa.

Eipä tule heti mieleen tilannetta jossa yksittäinen näyttelijä olisi näin monimuotoisesti, ja nimenomaan yllättävästi mukana niissä asioissa joista olen kiinnostunut. Tähän ei tietenkään lueta jonkin näyttelijän elokuvista tykkäämistä tms. vaan tällaista taustalta ponnahtamista. Väittäisin mielenkiintoiseksi tätä havaintoani. Omalta kohdalta ainakin.

________

Tagit: