Aamulla noin 16.30 päästyäni sängystä väsytti, oli nälkä ja päätä särki. Samana aamuna vasta noin kello 8 aikaan alkanut uni pysähtyi arviolta noin kello 9 aikaan, tosin en yhtään tiennyt paljonko kello silloin oli, mutta jatkoin urakkaani silti.
Herättyäni siis olin melko pessimistinen edes töihin jaksamisesta. Lopulta kuitenkin päädyin keittiöön, ja siitä alkoi kuin uusi aika. Lyhyeksi aikaa, mutta kuitenkin. Sauna oli päällä, tiskasin, kuten jo mainitsin ja ryhdyin tekemään salaattia.
Salaattia tuli jopa toinen kulhollinen aamua varten, ja näitä tehdessä sauna odotti saunojaanssa eli minua. Sitten siis saunaan ja 1 (yksi) saunaolut mukaan. Mietin että eipä ihmisellä kovin suuria positiivisia kannustuksia tarvitse tulla niin jo tuntuu hieman paremmalta. Kunpa taas kierre jatkuisi.
Siivoaminen toki on vielä urakkana, kämppä on edelleen siinä kunnossa että ainoastaan Museoviraston Pölyarkeologit voi päästää sisään. Ufo-kuskien lisäksi. Sukulaisia ei saisi päästää edes samaan kortteliin, mutta jos viikko alkoi näin mieltä ylentävästi ja jatkuu samaan rataan, niin ehkäpä täällä voi tehdä piikiekkoja ennen ensi viikonloppua.
Nyt siis vielä hetki simulaatioviihdettä ja sitten yöksi töihin.
edit: Salaatti oli oikein hyvää. Valkosipulikastike hieman auttoi siinä.

Satsmann kommentoi:
Salaatti is looking juuuuuuuuuust pööööööfekt
Boozeman kommentoi:
On aikoihin eletty kun raavaat miehet syö salaattia. Itsehän en moisia syö. En ainakaan tunnusta. Kiistän kaiken.
zig kommentoi:
Saunaolut? Mistä asti sie oot olutta juonu?
Satsmann kommentoi:
Boozeman: aia Kuraattoriko raavas?? Höhöööööööö, jo on aikoja eletty
Kuraattori kommentoi:
Pekonit sopivat oikein hyvin tuohon kyytiin, tunnustan!
Booze, aikansa kutakin, kaikkeen tottuu. Ja kyllästyy. Ja toisinpäin. Kyllä tästä taas pihviä aletaan kohta saalistamaan.
Zig, no lasketaanko karhu olueksi? Ja siitä lähtien kun olen saanut sellaisen alas ilman intubointia. Ja vain muutamia kerrallaan.
Satsmann, äläs ny
Boozeman kommentoi:
Niin, no, eihän tuo Kuraattori sillai kirjaimellisesti ottaen mikään raavas mies ole. Heitin kylläkin kommenttini tietyssä mielessä vertauskuvallisena. No, tommosen Kuraattorin tapasen hongankolistajan olis parempi syödä vaan pihviä eikä ituja, jotta sais hieman lihaa luidensa ympärille.