Kuukausi-arkisto: tammikuu 2007 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Valkoinen palapeli

White Jigsaw

White Jigsaw koukuttaa rankalla ja ankaralla kädellä. Alku on helppo ja addiktio valmiina jäämään jokaiseen kotiin. “Yksi vielä” fraasi on varmasti myös narkkareille tuttu, mutta yksi palapeli vielä on sentään lähes terveellistä ja pitää mielenterveydenkin kynnyksellä. Matkalla jompaan kumpaan suuntaan.

marginaalin Jani tämän sai ensiksi tarttumaan ja toivottavasti saan itse tämän edes muutamalle tutulle tai tuntemattomalle kyläilemään. Kyllä tässä voi Jania kiittääkin, saan aina välillä ajatukseni pois salaatista.

________

Tagit:

Salaatinsyönti oire jostain vai toisinpäin?

Kasvisyöjä-Rex

Olen suhteellisen lyhyen ajanjakson sisällä syönyt paljon salaattia. Eräs viikonloppu itseasiassa ainoa mitä söin kotona, oli valtava kulhollinen itsetehtyä katkarapusalaattia. Lauantaina JA sunnuntaina, siis kaks kulhollista salaattia. Eilen töissä harmittelin kun olin ottanut salaattia niin vähän. Viime viikonloppuna olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa salaatti Classic Burriton tilalle Iguanassa.

Onko olemassa jotain vaivaa tai oireyhtymää mikä saa haluamaan salaattia? Siis kun en oikein ymmärrä yhtään miksi mieleni tekee lähes aina salaattia. Enhän minä ole mikään salaatinpopsija, siis luonteeltani. Järkisyitä ei tässä kannata tuoda esille luultavasti koska en ole niitä ennenkään kuunnellut. Pihvi on aina pihvi ja se kelpaa koska vain. Mutta nyt tekee mieli salaattia.

Onko jossain jokin tukiryhmä antivegaaneille jotka ovat horjumassa näinkin pahasti kuin minä. Jokin Liha Lujittaa Luustoa ry. jolla olisi valtiolliset voimavarat. Tämä on niin erikoista itselleni. Niin erikoista, että harkitsin eilen töissä ostavani eri salaattiaineille säilytysrasiat jääkaappiini joista sitten olisi helppo kasata vaikka aamupalasalaatti.

Onkohan se mahdollista että ihmisillä on kiintiö kullekin ruoka-aineelle/lajille ja itselläni on nyt sitten tullut niin suuri tasapainoero lihaisien lajien ja salaattien välillä, että kallistun kuin Titanic sinne salaatin puolelle. Jos kellään on suuria määriä pihvilahjakortteja Lahden Santa Fe-ravintolaan, niin auttakaa ihmeessä lähettämällä ne tänne.

Tässä kohtaa haluan vielä kuitenkin tuoda sellaisen eron selkeästi esille, että tämä oma selittämätön vaivani koskee pelkästään salaattia, varsinaiseen kasvisruokaan en ole edelleenkään sekaantumassa, edes netissä. Tiedän että tämä saattaa tehdä lommon maineeseeni, mutta olen niin ymmälläni että tästä oli pakko kirjoittaa.

________

Tagit:

Sonera eli sinne ja takaisin

Niin siis perjantaina lähdin helsinkiin. Siellä oli kyllä hauskaa, tapahtui aika monta yllättävää asiaa. Kantabaarista päädyin käymään jossain liisankadulla sijaitsevalla osakunnan saunatiloissa saunomassa ja sitten takaisin baariin. Toisessa melko tutussa baarissa tuntematon nätti ja söpö nainen suuteli näytettyäni muutaman runoni. Pikkuroban poliisiasema ei olekaan aamuviideltä auki.

Lauantai olikin sitten enemmän perusvelliä, ja kantabaarissa sain tuhottua loput perjantaina aloittamastani siiderikorista. Kuittien mukaan siis. Kävin “vahingossa” Studio 51:ssä joka oli aivan täysi ja joka sopisi paljon paremmin pikkuveljelleni kuin itselleni ja niinpä poistuimmekin sieltä hieman mukavampaan paikkaan. Siellä näin erään vanhan, (haa, itseäni vanhemman jopa), siis tutun jonka olen tuntenut kauan, yllättäen ja taas ensimmäistä kertaa sattumalta. Hän kertoi ihmeellisiä asioita äidistäni joka on ollut hieman huolissaan että kenen luona Helsingissä majoittaudun yleensä. Tämän jälkeen aivan normaalisti Eerikin kautta majapaikkaan jossa nukkumisen aloitus hieman kärsi jatkoille lähteneen väen innon vuoksi. Itse saatoin nukahtaa hieman ennen kuutta, ja heräsin hieman sen jälkeen kun jatkajat olivat jatkonsa lopettaneet.

Koko tämän reissun ajan internetyhteyteni tarjoaja oli jostain syystä saanut yhteyteni poikki joten myös Melkein Blogi oli tavoittamattomissa. Joko on yhteensattumaa että viime yönä laittamani palaute, grps-modeemin avustuksella, tuli luetuksi, tai sitten yhteys olisi korjaantunut ilman sitäkin.

Niin ja eilinen eli sunnuntai sujui Jack Bauerin merkeissä. Katsoin kakkoskautta 13h yhteen menoon. Viimeiseen jaksoon siis. Ei koukutusta juuri lainkaan, ei toki. :) Ja täytyy sanoa ettei James Bond kavereineen mahda CTU:n superagentille mitään. Yllätyin suuresti että pidin niinkin paljon taas 24-sarjasta. Ehkä tässä kakkoskaudessa oli hieman vähemmän sisäisiä ihmeellisyyksiä tai sitten niihin ei enää kiinnittänyt huomiota. Paitsi se ettei YKSIKÄÄN ihminen tuntunut olevan väsynyt 24h ajanjakson aikana saatika yrittänyt levätä niin että katsoja olisi sitä huomannut. Tämä luultavasti jatkunee myöhemmissäkin kausissa, luonnollisesti.

Kunhan toivun netittömyyden aiheuttamista oireista, joita vielä keksin, niin kirjoittanen hieman vähemmän. Hyvää maanantaita vaan jokaiselle. Onhan nyt maanantai?

________

Tagit:

Nukkumalähiöni, Lahti

Olen jälleen aloittanut matkani kohti Helsinkiä. Eilen jo harkitsin sitä, oli nimittäin vapaata eilinen kuten myös tämä perjantai. Tuntui siltä etten edes osaa jäädä enää Lahteen niissä tilanteissa joissa valinta täytyy tehdä Helsingin ja Lahden väliltä.

Kuudes viikko peräkkäin kun olen käymässä stadissa. Alkaa käytännössäkin jo tuntua siltä että käyn Lahdessa vain töissä. Voisi kysyä miksi sitten en muuta Helsinkiin. Niinpä, vastauksen siihen huolisin itsekin.

Nyt yritän kuitenkin päästä takaisin kotiin aikaisemmin kuin olisi töiden kannalta pakko, eli jo lauantaina. Itseni tuntien se ei ehkä onnistu kovinkaan helposti. Lohduttaa kuitenkin tieto siitä että edes mielessäni haluan jo takaisin kotiin.

Jos maailmaa ja sen sisällä olevia ymmärtäisi paljon paremmin, kaikki asiat eivät ehkä olisikaan niin hauskan kummallisia ja pohdinnan arvoisia. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa matkaa.

________

Tagit:

Yhteensattumia ruudulla

Katsellessani taas, tai jo 8. jaksoa 24-sarjan toista kautta, tulin ajatelleeksi tarkistaa mitä muuta tai missä muualla eräs sarjan naisnäyttelijöistä on tehnyt/ollut. Michelle Forbes oli kyseessä ja imdb antoi kieltämättä erittäin yllättäviä yhteenosumia omien kiinnostuksieni kanssa.

Michelle on näytellyt mm. seuraavissa sarjoissa: Star Trek, Prison Break ja Battlestar Galactica. Kaikki ensimmäistä lukuunottamatta todella suuria suosikkejani. Tämän lisäksi hän on ääninäytellyt Half-Life2 pelissä sekä sitä seuraavissa Episode One ja Episode Two lisäosissa.

Eipä tule heti mieleen tilannetta jossa yksittäinen näyttelijä olisi näin monimuotoisesti, ja nimenomaan yllättävästi mukana niissä asioissa joista olen kiinnostunut. Tähän ei tietenkään lueta jonkin näyttelijän elokuvista tykkäämistä tms. vaan tällaista taustalta ponnahtamista. Väittäisin mielenkiintoiseksi tätä havaintoani. Omalta kohdalta ainakin.

________

Tagit:

Bend it like Beckham

Haa, enpä yleensä ole mikään jalkapalloihminen, mutta nyt on jokseenkin syytä ilkamointiin. Beckham lähtee pelaamaan jalkapalloa Los Angelesiin. LOS ANGELESIIN! Ja siis socceria tietenkin, ei jenkkien jalkapalloa jossa “palloa” liikutetaan käsin. (Laji jonka nimitystä en ole ikinä tajunnut.)

Suuri ja kaunis Beckham lähtee Yhdysvaltoihin ammattiaan harjoittamaan. Jokseenkin tuntuu siltä että olisin tyytyväinen ajatellessani että vihdoin eurooppalaiset, oikeat futisjengit olisivat todenneet että nyt riittää.

Syitä voi toki olla sekin että Victoria haluaa jenkkilään. Olkoot vaikka oikea syy, ihan sama tälle blogille. Vahingonilo on aina aitoa vaikka se olisi väärin perusteltua.

________

Tagit:

24 kuitenkin

Katsottuani ensimmäisen kauden sarjasta 24, totesin hiljaa mielessäni että siihen se saa jäädä. Sisäisiä uskottavuusongelmia ja niin edelleen.

Nyt ryhdyin katsomaan 2. kautta ja 3, 4 ja 5 kaudet odottavat. Kiire tulee jos aion katsoa ne kaikki ennen kuin suosikkini BSG ja Prison Break jatkuvat. Niin ja Rome tietenkin, ja HBO:n sivujen mukaan all-time paras Sopranos jatkuu 2007 alkuvuodesta viimeisillä jaksoilla.

Mutta nyt jatkuu Jack Bauerin ihmeelliset seikkailut. Vielä monta tuntia.

________

Tagit:

iPhone, voi ei, eihän!

Apple Logo

En ole Apple-ihminen. Broidi oli, moni muukin on, minä en. Se tässä alta pois.


Überkuul
ja Schizo, näistä joita jaksoin selata, toivat esille Applen Iphonen julkistamisen. Tietenkin asiasta on lähes jokaisella itseään ja Applea kumartavalla blogilla ja sivulla, tämä ei ole yksi niistä. Puhelin… näyttäähän se ihan hienolta, siinä näyttäisi olevan jopa ominaisuuksia paljon ja se on sitten vieläpä Apple.

Tuntuu vain että Applen välineet tekevät välineille sen minkä Microsoft teki pc-käyttöjärjestelmille. Okei, paremmin sentään, eikä ihan niin väkisin. Kaikki kommunikointi/kuljetettava media on kohta Applen design-monopolin jaloissa. iTunes hallitsee kaikkea.

Itse en halua iPhonea, ja suurin syy siihen on luultavasti vain se että se on Apple, ja toinen suurin syy se että “kaikki haluaa sellaisen”.

Ominaisuuslista on toki lähes täydellinen ja vaikuttaa siltä että Apple tekee sen minkä moni muukin, mutta paremmin. Ehkä pitäisi tehdä paavoväyryset ja kääntää takkia. Joskus varmaan teenkin sen, ellei se sitten tunnu itseni petkuttamiselta.

Inhottavaa olla kateellinen sille innolle millä kaikkea mikä on iJotain™ hehkutetaan. Inhottavaa.

________

Tagit: