Päivä-arkisto: 6. Hel 2007 ↓

Huomaathan, vanhin merkintä on ensimmäisenä.

Pidän Kylmästäkin

Pidän kovasti saunasta ja lämmöstä ja nautin lämpimässä olemisesta. Silti, tänään tuossa 25° pakkasessa kotiin Essolta kävellessäni tajusin että pidän kovasti kyllä kylmästäkin. Eikä ole oikeastaan väliä kuinka kylmä on, pääasia on siinä että niin kauan kuin saan itse päättää altistumisajan, pidän kylmästä, oikeasti.

Verenkierto toimii hieman eri tahtiin kuin lämpimässä ja ajatuksetkin kulkevat ehkä edes ihan vähän eri rytmiä. Kylmä, siis tällainen lähes oikeasti kylmä, on myös mielenkiintoinen muistutus siitä, että montaa asiaa ei tarvitsisi olla erilailla muinaishistoriassa niin eihän täällä tallusteltaisi. Kunnon pakkanen tai myrsky kesällä tai talvella muistuttaa paljon paremmin Luonnosta kuin pelkkä auringonpaiste terassille.

________

Tagit:

Blogger Code 2.0

Tämän näin Kolikon Kääntöpuolella ja ennen kuin sain omani valmiiksi, myös Kaiken Pelityksessä.

Geek Code oli joskus mielessä rustata, mutta sepä olikin niin paljon hankalampi saada aikaan kuin tämä. Eikä se edes kiinnosta niin kovasti.

___

Täytyy kyllä sanoa ettei ollut tämäkään aivan kivutonta. Tuo Blogger Code toki oli annetun työkalun ansiosta helppo muodostaa, mutta tuo lätkä oli alunperin PNG muodossa, ja vaikka sitä haluankin itse tukea niin IE ei tue ja mielummin muutan tuon GIF-kuvaksi ja tuen useampia kuin vain nauran IE-käyttäjille jotka sitten ihmettelevät ulkoasuongelmia blogillani. Myöskin, annetun html-koodin tyylitietojen manuaaliset rivinvaihdot aiheuttivat aluksi harmaata hiusta koska WordPress toki muuttaa manuaaliset rivinvaihdot tekstinsyöttöruudussa <br>-tageiksi jolloin tyylimäärittely ei sitten taas enää toimi.

________

Tagit: