Sain edullisesti P3 667Mhz tietokoneen 256MB RIMM/700 muistilla varustettuna. 5 euroa. Siitä saa vaikka vielä enemmän testiuhrikoneen kuin tuosta lähes uskollisesta tuotantopalvelimestani. Hinta ei päätä huimaa.
Ostin myös Conn Igguldenin kirjoittaman kirjasarjan toisen kirjan, Keisari. Rooman Portit isäni osti ikään kuin lahjaksi, koska oli itsekin tuon sarjan lukemisen aloittanut. Rooman Portit oli nautittava, ja luultavasti juuri sen verran lyhyt että sen voi kuvitella välipalaksi, mutta sen verran pitkä että tietää ettei sitä välipalana saa alas. Näissä koukkuun jäämisissä on jälleen tullut esille odottamisen huono puoli. Kun kerran pokkarilinjalle lähdin, niin joudun odottamaan toukokuulle kolmannen osan ilmestymistä. Kovakantisena se toki on jo, mutta eihän linjoja voi rikkoa.
Tänään päätin myös kokeilla (lue: ostin) Gilette Fusion partahöylää. 5 (viisi!!) terää, luulisi ihon siliävän. Paitsi etten usko terämäärällä olevan valtavan olennaista eroa. Paitsi tietenkin Giletten liikevaihdon kannalta. Mach3 oli ja on edelleen aivan mainio höylä, mutta ilmeisesti myyntimäärät ovat kääntyneet laskuun joten laitettiin taas teriä lisää ja partaveikot menevät halpaan. Tai menisivät elleivät nuo moniterähöylät olisi hillittömän kalliita.
Nyt kokeilun suoritettuani en voi ainakaan välineitä enää syyttää mikäli naamani raapii.
Niin, ja myönnän käyneeni ostamassa jotain tänään myös Lidl-kaupasta. En toki enkä tietenkään heidän omia merkkejään, vaan Karhua, ja Lidl oli ainoa kauppa kotimatkani varrella jossa nallea sai 24-laatikossa.

