No niin, olenpa taas1 tilanteessa jossa otsikko tulee mieleen monelta kantilta. Koska on liian aikaista perääntyä ja koska se on liian myöhäistä? Koska on liian aikaista todeta olevan liian myöhäistä ja toisin päin?
Suhteet Hiuksiin-merkinnässä hieman vertailin suhteen kehittymistä hiustenkasvuun. Nyt olen luultavasti tilanteessa jossa en vielä varsinaisesti tiedä onko suhdetta edes kehittymässä, missään tapauksessa ei voi puhua seurustelusta. Korkeintaan empiirisesti todennettua molemminpuolista hyväksyntää kohtaavaa tapailua. Ehkä hiukset ovat kasvamassa mutta en osaa sanoa onko keritsimet omassa kädessä vai tuolla toisaalla vai käykö jopa niin että lopulta tukka hulmuaa.
Hidas alku voi olla toivottua, onkin, mutta mikäli haluaa kiertoradalle, hitailu on syytä tehdä vasta kun ei enää todellakaan ole jalat tukevasti maassa vaan pää pilvissä. Ja silloin voi tosiaankin olla liiian myöhäistä. Ajoittain kyllä tuntuu siltä että jospa vaan leikkaa vahingot aikaisessa vaiheessa minimiin ja antaa momentin hiipua kunnes pysähtyminen ei enää tunnu ikävältä.
Täällä on muutamaan otteeseen voinut lukea metaforisia tuskailuja aiheeseen/kin liittyen, nyt on tunnelma kuitenkin sellainen, että niitä metaforisia merkintöjä tulee myöhemmin vastakkaisien fiiliksien johdattelemina. Toivon kyllä että näin pääsee käymään.
Ja kaikki tämä kulman takaa. Tekisi mieli viitata erääseen väännökseen Pensselin Kapinassa, mutta enpä. Tuttuun tapaan taas paljon sanoja mutta hyvin vähän asiaa, selkeää ainakaan.
- Taas eli pitkästä aikaa. Ja passiivisen tilanteenkehityksen seurauksena. Lipsahti siis lähestulkoon.
Boozeman kommentoi:
Taas sellaista tajunnanvirtaa, josta ei selvää ota pirukaan. Ihmeellinen hemmo tämä Sanakurko.
johannes toinen kommentoi:
Mä luulen että luin tuon jutun, mitä jäi käteen? Ei ainakaan mitään mitä ei ennen juttua siellä ollut. En kuitenkaan viitsi lukea uudestaan, mutta joo on ne hiukset päässä, joo.
Kuraattori kommentoi:
Juuri näin.