Seksi/erotiikkablogit vaivalloisia?

Just Sopivasti linkkasi Rakel Liekin blogiin, jota kävin toki uteliaana miehenä vilkaisemassa, ja hämmästelin runsasta kommentointia. Hieman jopa vilkaisin kommentteja mutta sen enempää perehtymättä sain päähän ajatuksen vilkaista olisiko blogi Blogilistalla ja kuinka paljon tilaajia. 83. Nyt.

Tästä sain päähän vilkaista hieman muita Rakelin blogin valitsemia luokkia. Erotiikka, porno ja seksi. Lisäksi Rakelin blogi kuului Parisuhde-luokkaan, mutta siitä en sitten niin tiedäkään. No tämäkään ei ollut vielä pähkäilyni määränpää, sain huomata, sillä hämmästelin hieman sitä, kuinka kauan aikaa näihin kolmeen luokkaan kuuluvien blogien päivityksistä oli.

Luokka Erotiikka Porno Seksi
Päivityksestä  
Keskimäärin
 
72vrk
 
73vrk
 
69vrk
Mediaani 37vrk 36vrk 25vrk
Blogeja 28 18 132

Joskus olen saattanut alkuun seurata jotain aihepiiriä lipovaa blogia mikäli kirjoittaminen on ollut raikasta tai jollain tapaa huomiota herättävää mutta ei sitä hakevaa. Näistä lukemistakin voi jo huomata minkä takia vastaavia blogeja ei sitten tule kuitenkaan päivittäin luettua. Harva luultavasti kirjoittaa aiheesta omaan elämäänsä perustuen jolloin fiktiivistä aiheesta kertovaa blogia on työlästä ylläpitää. Pitää keksiä asioita ja se on pitemmän päälle tylsää puuhaa. Kokeiltu on, tosin eri aiheesta. Oli toki jokaisessa luokassa niitäkin joita on päivitetty viimeisen vuorokauden sisään, mutta mikään ei kerro kauanko seuraavaan menee enkä käynyt katsomassa päivitystiheyksiä yksittäisiltä blogeilta sitten kuitenkaan. Mediaanista voi tietenkin päätellä että joukossa on muutamia hyvinkin kauan aikaa sitten päivitettyjä eikä tuo keskiarvo siten kerro koko totuutta.

Onkohan tuolla mitään muita aihepiirejä joissa voisi havaita samankaltaista puutumista? Luultavasti ei ole yhtä laajoja aihealueita, joista olisi houkutusta kirjoittaa jopa sitten hatusta vetämällä. En nyt kuitenkaan tähän ota sitä yhtä suurta ja joskus blogistaniassa jopa parjattua aihetta, tulipa vain tällainen esille. Kiitos Just Sopivastin.

Kummallisia tulee mietittyä kun pitäisi nukkua. Jospa kirjoitin tämän unissani tai jopa unestani.

________

Tagit:


5 kommenttia

  1. Kaikille noiden kategorioiden blogeille on varmasti kysyntää. Ehkäpä ongelmana on, että vaikea muutaman kirjoituksen jälkeen keksiä mitään mullistavan uutta. Tai että seksi kirjoitettuna on aika tylsää eikä enää keksi variaatioita tai koukkuja. Hurjankin panomiehen jutut luultavasti toistavat itseään ja perusfantasioden kierrättämiseen itsekin kyllästyy.

    Olen miettinyt selkeästi profiloidun ja kiinnostava-aiheisen blogin perustamista. “porno” blogin nimessä herättää aina huomiota.

    Uskoisin myös, että fiktiivisen lääkärin tapauskertomuksille olisi kiinnostusta. Joku urologin villeimmät löydökset. Tai seksologi paljastaa.
    Kaavakuvin varustettu analyyttinen penisblogi saisi varmasti oman lukijakuntansa.

    Seksiin ja sukuelimiin liittyvät ovat varmasti niitä helpoimpia huomionherättäjiä. Huumekauppiaan päiväkirja ja muut laittomat tapaukset kiinnostavat varmasti. Ammattiblogit ovat jännittäviä jos asiakkaita haukutaan ja varsinkin silloin kun ammattilaisella on tiukka vaitiolovelvollisuus.

    fiktiivisen blogin ylläpitäminen olisi varmasti kyllä työlästä ja vaatisi liikaa tutkimusta ja mielikuvitusta. Tärkeää olisi pystyä tuottamaan joku suuri paljastus ainakin kerran viikossa.

  2. Tämäpä tyhjentävä kommentti. Kiitokset kuitenkin vaikka koen melkoista vajavaisuutta kun en oikein tähän nyt jatkokeskustelua herättävää saa aikaan.

  3. Ihan vaan Rakelin blogista pisti silmään että hän kirjottaa Elleihin joko toinen perjantai. Kyllähän kommentointi kuuluu tuommoisessa asiaan. Itse en kyllä noita juttuja jaksanut lukea, paitsi tietty sen jos hänellä olisi penis. Kommentti on aina hienoa lopettaa sanaan penis. Hieno sana tuo penis.

  4. Mulla on tuo Raakelin blogi tilaukses ja se on mun mielestäni ‘pornoblogi’ enemmänkin vaan kirjoittajansa takia, ei niinkään sisällön. Muita en oo jaksanut parin vilkaisukerran jälkeen katsoa, mutta tuolla on enemmän asiaa kuin mones muus tavallises blogis.

    Ihailen kyllä hermojaan, kun katsoo minkä tasoisia vastauksia siellä kommenteis välillä näkyy. Olis jo loppunut oma bloggaamiseni jos tuollaista ihmiset mulle kirjoittais.

  5. Timo, totta. Ja joskus runsas keskustelu tuo sisältöä enemmän kuin merkinnät, sinänsä Rakelin blogi on sisältöinen kyllä.

Kommentoi

(Vaaditaan)